torstai 1. toukokuuta 2014

Pikku prinssi

Tämä päivä meneekin hyvin rauhakseen. Aloitin taas ties kuinka monennenko kerran pikku prinssin lukemisen. Lapset töissä kuuntelee cd:tä tästä sadusta ja siitähän se kipinä taas itsellekkin lähti. Aivan ihana tarina kertakaikkiaan. Olkoonkin sitten lapsillekkin kuinka sopiva, mutta niin vain itsekkin pidän. On toki paljon muitakin hyviä kirjoja, mutta tuo on kirja mitä olen varmasti eniten lukenut mistään kirjoista. Niin ja sitten kun tuolla on se kettu kohtaus.. <3 Se oli minun lempikohtaus ennenkuin oma kettu tuli kuvioihin ja on nyt suuremmalla syyllä se kaikkein ihanin kohta. Ootteko te lukenut? Mukava ois kaikkiaan kuulla teidän lempikirjoista, tai minkälaisista kirjoista tykkäätte. 

Minulla saattaa mennä kuukausiakin välillä etten lue. En ole kirjojen suurkuluttaja, mutta kun luen niin pidän elämänkerroista, mainitakseni esimerkiksi kellokosken prinsessan. Kovasti tykkään myös Torey Haydenin kirjoista. Kirjailija on henkisesti häiriintyneiden lasten kanssa työskentelevä erityisopettaja, jonka lapsia ja lapsipsygologiaa käsitteleviä kirjoja on lukuisia. 

Jos tulet esimerkikisi kello neljältä, niin jo kolmelta alan olla onnellinen

Kesyttää on sama kuin solmia siteitä..


Toinenkin karvakamu haluaa tietysti olla mukana :)

Huomenna sitten ihmisten ilmoille ja ainakin ystävän perheen uutta kotia katsomaan.

Mukavaa ja leppoisaa päivän jatkoa :)

4 kommenttia:

  1. Vastavierailulla :) Minä olen heikkona lastenkirjoihin. Hankin kirjat lähinnä kirppareilta. Mutta pikku prinssi on nyt mennyt kyllä ihan ohi, vaikka luemme paljon... Astrid lindgrenin kirjat (tietenkin) ykkösiä :) Itselläni on varmaan nyt joku kolmenkympin kriisi ja olen lukenut erästä vampyyri-sarjaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tulit, toivottavasti käyt uudestaankin :) Pikkuprinssiin kannattaa ehdottomasti tutustua, jos vieläpä tykkää lastenkirjoista. Tosin tuo on sellainen, että tiedän monen aikuisenkin tuosta pitävän. Enemmän sellainen kokoperheen kirja. Astrid Lindgrenin kirjat on ihania myös :)

      Poista
  2. Yritin jättää tähän postaukseen kaksikin kertaa kommenttia, mutta ne hävisivät kuin tuhka tuuleen... Pikku Prinssi on tuttu lukioajan näytelmäkerhosta (eli aikaahan siitä on), mutta vieläkin muistan vuorosanoja. Se on kyllä sellainen teos, josta löytää monta tasoa, eli sopii sekä lapsille että aikuisille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kun jaksoit uudestaan laittaa, kommentit lämmittää aina :) Pikku Prinssi on nimenomaan monen ulottuvuuden kirja ja sen puolesta sopii iästä riippumatta monen ikäiselle.

      Poista

Tassunjälki olisi mukava.