keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Värihaaste / keltainen olet kultainen

Tänään on värihaasteen kolmas päivä ja väreistä vuorossa keltainen. Keltainen on minusta aina ollut ihan mukava väri, mutta viimeisen vuoden kuluessa olen tykästynyt keltaiseen aina vain enemmän. Keltainen on minusta niin nätti nykyään, että on ehdottomasti yksi lempiväreistäni. Heti lempivärini punaisen kannoilla. Tätä minulla on niin vaatteissa, kuin kotonakin.












Värihaasteeseen haastan mukaan Kirsikan ja Katjuskan blogista aamukahvia ja iltateetä. Tarkoituksena on viitenä päivänä kuvata ja kertoa viidestä eriväristä. Minusta ainakin tämä on mukava haaste :)

-Miia

lauantai 25. lokakuuta 2014

Värihaaste / V niinkuin..

Valkoinen. Valkoinen on ehkä jopa hiukan itseä ihmetyttävä väri, jonka otan mukaan haasteeseen. Valkoista on kuitenkin meillä isoina pintoina, seinissä ja kaapistoissa. Toisaalta valkoinen ei ole meille ollenkaan tyypillinen väri, esimerkiksi tekstiileissä. Tämä raikastava ja valoisa väri näkyy kuitenkin kodissamme, mutta on hyvinkin ympäröity ja elävöitetty monella, monella muulla värillä. 

Vaatteissa minulla ei ole valkoista juurikaan. Liekkö yksi villahuivi ja muutama paita, joissa niissäkin on mukana jotain muuta väriä.
















Värihaasteessa tänään valkoisesta minulle tuli mieleen Anni blogista kotona Annin kanssa. Oikeastaan mieleeni tuli Annin valkoinen villakoira Viivi. Mutta koska Viivi ei mahdollisesti haasteeseen vastaisi, niin nääääin haaste lähtee omistajalle :)

Koska olen haastanut Annin aiemminkin ja nimenomaan Viivin kautta niin haluan laittaa haasteen toisellekkin koiran omistajalle : Peppi, ota kiinni blogissa Pikku-Ketun Puuhamaa :)

Täällä lauantai ilta jatkuu hyvinkin laiskotellen eläinten kanssa. Ukkeli lähti jo muutama tunti sitten menoihinsa ja on pois yöhön saakka. Hehhe, ompas taas hiljaista tämän railakkaan syysloma viikon jälkeen. Loma oli aivan ihana ja vielä saan nauttia viikonlopusta ennen arkea ja arjen rutiineita ( etteikö sekin taas ihan kelvolta maistusi, kun on saanut vapaata tankin täyteen.)

Moikka ja tervesiä lauantaihin <3

perjantai 24. lokakuuta 2014

Värihaaste / värillä ei väliä, kunhan se on..

Punainen <3 Minun vuosien ja vuosien aikainen kestosuosikkini punainen.

Blogeissa on kiertänyt viime aikoina värihaaste, jonka ajatuksena on kuvata viisi eri väriä, viitenä eri päivänä. Rakastan värejä paljon ja olen hiljaa mielessäni toivonutkin tämän haasteen tavoittavan minut ja nyt sain haasteen Tiinalta Käy peremmälle blogista. Kiitos Tiina <3

Minulle tietyt värit tässä haasteessa on itsestään selviä, mutta muutamaa joudun hetken miettimään. Punainen on ehdottomasti se väreistä rakkain ja tärkein ja jotenkin tuntui selvältä aloittaa punaisella. Huokaus, on jo joskus hassua miten paljon pidän punaisen tietystä sävystä ja tätä sävyä onkin kertnyt meille kotiin paljonkin. Vaatteissakin käytän punaista, vaikkakin vähemmän kuin kotona. On muutama ( tai no oikeastaan yksi ) muukin väri, joista pidän kovasti, mutta tämä on se tärkein ja itseä ja kotia kuvaavin.

Hmm, kuvia tuli paljon ja aika lailla jo kuvia karkisnkin, mutta tässä niitä tulee. Piiiitkä pötkö :)




















Mukaan ensimmäisenä haastan Hannan blogista varpaat kippuralla. Syy Hannan haastamiseen on se, että tämä nainen on minulle ystävistä yksi punainen : ehdottomasti yksi tärkeimpiä, sekä pysyvä pitkältä ajalta, nyt ja varmasti aina.

Tämä on kiva haaste ja seuraavaksi poikkeankin katsomaan, josko tähän on tänään osallistuneet muutkin.

-Miia

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Salkkujen salaisuuksia..

Kyllähän vanhassa talossa kylmine lattioineen villasukilla tulee olla oma erityinen paikkansa. Tai en tiedä tuleeko, mutta meillä ainakin on :) Aiemminkin nämä oli salkussa, mutta nyt näitä salkkuja on makuuhuoneessa kolme ja jokaisessa on tärkeää tavaraa tietysti. Näistä salkuista kaksi hankin viikonloppuna kirpuilta ja yksi oli jo aiemmin torpassa. Makuuhuone on saanut puhtia muutenkin tänään, mutta on edelleen keskeneräinen. Kuitenkin kun olen malttamaton niin nämä jo halusin kuvata. Niin ja sitten laitoin makuuhuoneen jämätapetista ylimpään laukkuun kaunistuksen pitsien kanssa. Minun mielestä tuli aika nätti.




Täällä lomaviikko on puolessa välissä. Paljon olen kotona touhunnut, ulkoillut ja eilen myöskin kaupungilla käynyt. Niin ja sitten kävin vakituisessa työpaikassani, josta olen ollut pois helmikuusta saakka, mutta jonne palaan joulukuun lopussa uudelleen. Vuodenvaihteessa tapahtuu hieman muutoksia työnkuvan suhteen ja on mukava palata omaan paikkaan. Tällä hetkellä käyn kolmessa eri paikassa.

Huomenna ystävän kanssa kahvittelemaan ( sanon minä, joka en edes kahvia juo ), josta lennossa vaihdan toisen ystävän näkemiseen ja kiinalaisen ruuan pariin. Mm, yhtä  herkuttelua tiedossa siis.

Mukavaa viikkoa myös muille :)

maanantai 20. lokakuuta 2014

Snif Snif

Snif ja tuf, mitäs me tytöt. Huomasin, etten ole pitkilleen kertonut meidän pupun kuulumisia. Täällä vanha typy, karvatassu voi kuitenkin hyvin. Tänään on ralliteltu pitkin olohuonetta ja käyty sängyssä antamassa kyytiä tyynyille. Meidän pupu on hyvinkin rauhallinen kaikkiaan, mutta silloin tällöin on spurtti päällä ja tänään on sellainen päivä.

Pupu tuli meille puolitoista vuotta sitten eläinsuojeluyhdistyksen kautta. Silloin neitin iäksi arviotiin 4-5 vuotta, joten nyt hän saattaa olla jo pitkälle yli kuusi vuotias. Kuusi vuotiaana kani on jo hyvinkin iäkäs. Neitille harmaata pukkaa nenänpieleen ja turkkiin. Banaanilastut on suurinta herkkua, eikä haukkujakaan tarvitse pelätä enää lainkaan. Silloin kun neiti saapui meille niin toivoin, että kani ja koirat voi olla joskus vapaana samassa tilassa, mutta aika on näyttänyt, ettei moista tapahdu. Hyvin he tulevat kaikkiaan toimeen ja häkin läpi nuuskutellaan, mutta on kuitenkin parempi, että eläimet ovat vapaana eri aikoina.




Terveisiä ja rapsutuksia kaikkien lemmikeille <3

lauantai 18. lokakuuta 2014

Lomalla viimeinkin ja uusia vanhoja aarteita.

Hiphei hurraa, sitä ollaan lomalla seuraava viikko. Mitä kaunein kipakka lokakuun päivä tänään, joten mikäpä siinä aloittaa vapaat. Lähdin kirpuille etsimään edullisia matkaveskoja ja niinhän siinä sitten kävi, että löysin laukkuja kolmin kappalein. Haaveissa oli kaksi, joista ajattelin yhden löytäväni, mutta että kolme :) ! Näille on selkeä sävel ja paikka, jonka kuvaan myöhemmin. Makuuhuoneen tapetin muuttumisen myötä koko makuuhuone saa uutta puhtia. Löysin edullisesti myös pari täkkiä, kahdet villasukat, emalikipon ja tarjottimen.

Kukat ja siiderit ostin muuten vain ilokseni. 



Tästä on hyvä jatkaa lomaa. Onnellista lomaa muillekkin lomalaisille ja hyvää viikonloppua kaikille <3

torstai 16. lokakuuta 2014

Täkkilöitä kylmeneviin iltoihin.


Ai mistäkö pidän myöskin paljon? Juu vanhoista värikkäistä ja kuosikkaista täkeistä. Tällä viikolla meille on kotiutunut kaksi uutta ihanaa täkkiä, joiden alla värjötellä kylminä iltoina. Sähkö on niin turkasen kallista, niin näihin on hyvä meidän torpassa kääriytyä. 

Alkuviikosta kotitui ensin vaaleansininen kukkatäkki kirpparipalstan kautta. Vaaleansininen ja noin hempeä ei ole eniten meidän tyyliä, mutta tuo oli kuitenkin niin kaunis, että kotiinhan se oli tuotava. Punainen ylin täkki kotiutui tänään tuttavaltani ja on mielettömän kaunis ja juurikin meidänlainen. Sininen kukkatäkki on vanhemmiltani ja ollut kotonani lapsuudesta asti, niin kauan kuin jaksan muistaa. Punavalkoinen kukkatäkki on kirpulta ja alin punainen on rakkaalta ystävältäni.

Myös koirat ( varsinkin Aadolf  ) otti uudet täkit heti omikseen :)






Vielä huominen töitä ja sitten syysloman viettoon <3

-Miia