keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Tää on parasta just nyt, tää on parasta just nyt..


Niin. Olen tavattoman onnellinen ja tyytyväinen siitä, etten tänä kesänä, tälle lomalla suunnitellut mitään aikataulutettuja tai päivälleen sovittuja menoja. Viime kesä, tai varsinkin viime kesäloma meni jo vähän takapuolelleen liikojen menojen takia. En sitä heti lomalla tuntenut, mutta loppulomasta ja loman jälkeen tuntui että kellon kanssa sai kulkea pitkälti. Tänä vuonna tein tietoisen päätöksen loman suunnittelemattomuudesta ja tämä on sopinut  minulle. Täysin. Tällä viikolla, toisella lomaviikolla olen mm käynyt kirpuilla, syönyt mansikkakakkua, ulkoillut ja ollut kotona. Ennenkaikkea ollut kotona. Ei ole kodin voittanutta. 







Sen verran pitkälle olen saanut suunniteltua ( loman ainoa suunniteltu juttu ), että viikonloppuna lähden ystävien kanssa mökkeilemään. Luvassa ainakin saunaa, paljua ja hyvää seuraa. Tervetullut  ja iloinen vaihtoehto tähän väliin.

Nyt muiden blogien pariin, kuullaanpa ehkä siis :)

Ps : Huomasitko blogin uuden ulkoasun? Kaipasin raikastusta ja mielestäni sitä sain. Raikastusta! Minä, värien ystävä. No kaipasimpa kuitenkin :)

15 kommenttia:

  1. Joskus on vaan parasta, kun saa vain olla ja mennä ilman sen kummempia suunnitelmia. Kesä on siihen kyllä just parasta aikaa. Raikas on tämä uusi ulkoasu, vaikkei vanhassakaan mitään vikaa ollut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä mennäänkin jo loman loppupuolta ja hyvin on toiminut suunnitelma :)

      Poista
  2. Selkeä ja raikas uusi ulkoasu, tykkään vaikka oli se vanhakin hyvä :) kesän parhautta, suunnittelemattomuus. Ihanaa mansikkakakkua, namskis! Mukavaa mökkilomaa kera ystävien sinulle!

    VastaaPoista
  3. Huomasin heti blogin raikastuneen ulkoasun! Hyvältä näyttää. Valkoisella pohjalla teksti ja kuvat tulevatkin paremmin esiin. Minäkin olen loman viettänyt monena vuotena liikoja suunnittelematta ja mukavaa on ollut. Tänä kesänä tosin ollaan oltu poikkeuksellisen paljon poissa kotoa, mutta nyt viimeinen lomaviikkoa onkin pyhitetty kotoilulle :) Mukavaa lomanjatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta on kun on värikkäät kuvat niin ihan toisella tavalla tulee nyt esiin :)

      Poista
  4. Pirtsakka on nyt tämä blogisi yleisilme! Minäkin uusin bannerin väri-ilotulitukseksi, käyhän kurkkaamassa.
    Lomalla on tosiaan välillä hyvä vaan jättää elämiselle aikaa. Kyllä arki kellottaa meitä vaatimuksineen ihan riittävästi.
    Mukavaa torstaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainiin, juu. Hyvä , pitääkin hetimiten mennä vilkasee :)

      Poista
  5. Hyvältä näyttää ja kuulostaa. Tuollaista sen loman juuri pitää ollakin :)

    Ihanat nuo kuvat, erityisesti marja-aiheiset. Niitä jaksaisin tuijotella vaikka kuinka kauan.

    VastaaPoista
  6. Oi, miten ihanat kuvat! Kiva uusi tuttavuus! Terveisin Tuija

    VastaaPoista

Tassunjälki olisi mukava.