Aamupala, päivän tärkein ateria. Niin, niimpä. Ennen en ollut lainkaan tuota mieltä ja olenkin ollut lähes koko elämäni huono syömään aamuisin, mutta varsinkin viimeisen puolen vuoden aikana aamupalan merkitys on korostunut paljon. Syön usein erilaisia smoothieita, puuroja tai hedelmiä. Toisinaan olen tehnyt myös mysliä itse ja tänään aamulla tuli ehdoton myslin tarve.
Myslin lisäksi tein aamupalan muutenkin ulos. Nappasin viltin matkaan ja söin aamiaiseni ulkona, omassa pihassa. Aamupalan jälkeen vietin pihassa neljä tuntia ja naputeltiin mm verkot marjapuskien ympärille. Ha, eipä syö rastaat meidän marjoja tänävuonna.
Tässä ohje mysliini ja tadaa herkullinen mysli on hetkessä valmis. Aineista joita sattuu kaapissa olemaan. Tähän herkkumysliin kasasin kaurahiutaleita, auringonkukansiemeniä, seesaminsiemeniä, rusinoita, kuivattuja karpaloita ja kuivattuja mansikoita. Ensin lämmitän kattilassa ( en anna kiehua ! ) noin 2dl oliiviöljyä ja pari-kolme ruokalusikallista hunajaa. Sekoitan kaurahiutaleet ja siemenet kattilaan ja sekoitan öljyhunaja seokseen. Sekoituksen jälkeen laitan aineet pellille ja uuniin noin vartiksi. Kiertoilmauunissa olen todennut noin 170 asteisen uunin hyväksi. Tarkkailen ja sekoitan aineita muutaman kerran välissä ettei aineet paahdu liikaa. Uunista ottamisen jälkeen sekoitan kuivatut marjat ja rusinat mysliin mukaan ja ai että on hyvää :) Tähänhän voi siis tietysti laittaa mitä ikinä itse tykkääkään ja itse vaihtelen paljonkin esimerkiksi pähkinöiden ja marjojen suhteita.
Nämäkin kun pakkaa näin nätisti niin on mukava vieminen vaikka tuliaseksi ja ainakin sentyylinen tuliainen mistä minä tykkään. Tälläisiä puketteja eriversion olen monesti viemisinä vienytkin, lahjoina antanut.
Eilen oltiin ukkelin kanssa pitkän kaavan mukaan syömässä ravintolassa ja ulkoilemassa yhdessä kuin ystävien kanssa. Päivä venyi iltaan, ilta yöhön ja mukavaa oli.
Tämäkin viikonloppu kului sukkelaan vaan alkavalla viikolla odottaa taas jo helatorstain vapaa. Mukavaa sunnuntain jatkoa ja viikonlopun alkua tänne joutaville. Myös äitienpäivä onnittelut kaikille rakastaville äideille. Äidit <3
Ihana luksusaamiainen auringossa omalla pihalla! Mysliä en ole koskaan itse tehnyt, pitäisi varmasti kokeilla! Joutuisaan on viikonloppu taas mennyt. Onneksi kolmen työpäivän jälkeen on taas vapaata :) Mukavaa viikonalkua sinne!
VastaaPoistaKylläpä on mukavan kuulonen aamiashetki!
VastaaPoistaIhastuttavia nuo purkit!
♥aah, näyttää hyvältä!
VastaaPoistaOi mikä aamiainen ja nuin kauniinakin! Kiitos mysliohjeesta, kuulostaa niin herkulle että pitää ehottomasti kokeilla, en olekaan koskaan tehnyt mysliä itse:)
VastaaPoistaIhanaa, onpa aurinkoinen aamiainen. Katsoin, että onpas terveellistä kaikki. Onneksi sinne oli eksynyt myös irtokarkkeja ;)
VastaaPoistaIhanat, värikylläiset kuvat <3 Tuota kotitekoista mysliä täytyykin hetimiten kokeilla, kuulostipa se herkulliselta! Mukavaista viikkoa sinulle :)
VastaaPoistaKiitos kaikille :) Suosittelen kyllä. Nopea ja taatusti maistuva aamupala tai miksei muukin pala :)
VastaaPoista