sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Pääsiäisen taika, aika ja vapaat..

Voi että on ollu ihanat vapaat! Siis muutamassa päivässä on ehtinyt vaikka sun mitä ja ehkä kirjoituksesta ja kuvista tuleekin sekametelisoppa.

Perjantaina aamupäivästä köröteltiin minun vanhempien luo muutaman sadan kilometrin päähän. Käyn aika harvoin vanhempieni luona, ehkä kerran pari vuoteen. Vanhemmat käy kyllä meillä, mutta koirien kanssa ei tule heidän luo niin usein lähdettyä. Mies  lähti kerrankin mukaan. Kuljettiin maita ja mantuja, tuhat muistoa mielsssäni. Syötiin hyvin ja seurusteltiin. Lauantaina ennen kotiin lähtöä tapasin yli kymmenen vuoden jälkeen yhden lapsuuden ja nuoruuden parhaista ystävistä. Vajaa pari vuotta sitten löydettiin toisemme facebookin kautta uudestaan ja ollaan pidetty paljonkin yhteyyttä sen jälkeen. Meillä on niin monta yhteistä muistoa ja kovasti samoja asioita ja ajatuksia, jotka vieläkin käy yhteen. Tapaaminen jännitti, mutta sujui mainiosti ja aivan liian nopeasti. Nähdään varmasti jatkossakin. Ihana kun on ihminen, joka tietää taustat niin hyvin, perheen, ilot, onnet ja kasvukivut ja tämänkin päivän elosta löydetään paljon yhteistä. 

Iltapäivällä köröteltiin kotiin ja lähdettiin ystävien kanssa grillaamaan ja pelailemaan. 

Tänään pihahommia tunnista toiseen, aurinkoa, hyvää ruokaa ja hyvää mieltä. Puuhommia, maalaamista, kompostin teko, haravointia ja istutuslavojen asettelua ja kunnostusta.

Ujopiimä kuvassa <3


Muutaman kortin lähetin myös. Ja tosiaan muutaman, vain nuo kolme tällä kertaa..

"Ystävyys on kuin pikkuinen ukko, jolla on kädessä avain ja lukko.." Yhden  kortin mukana lähti tälläinen todella simppeli koru. Minulla on samanlainen punaisella helmellä ja hopeaketjulla ja tiedän, että korun saaja tykkää myös omastaan. Joidenkin kanssa vain on niin sama maku. 

Tälläiset kankaat sain lapsuuden ystävältä. Välissä yli kymmenen vuotta ja silti toinen niin tiesi :) 




Nyt muiden blogeihin, eipä ole päiviin kunnolla ehtinytkään. Heipat :)

Miia

9 kommenttia:

  1. Kyllä on joo olleet oivat lomasäät! Kivoja pieniä puuhasteluja tehty täälläkin leppoisassa tahdissa. Välillä herkuteltu ja pötkötelty. Huomenna palataan sitten levänneinä töihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äsken juuri torkahdin aurinkotuoliin. Nyt hetki sisällä ja grillauksen pariin. Kelpaa :) Nämä vapaat on tuntunut jotenkin tosi pitkiltä. Kunnolla on tullut ladattua.

      Poista
  2. Oivoivoi! Tånä kesänä tulen vaikka väkisin talkoisiin!:D syödään ja juodaan hyvin ja rupatellaan.
    Tänään oli ihana ilma ja me huudatettiin ojsasilppuria kokobpäivä, silti jäi vielä 5 kasaa silpuumatta.. huh. Sit vielä kasvihuone ja avomaa.. kyllä on puuhaa.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä täällä talkoota piisaa, jos on innokkaita tulijoita :) Puuhaa on turkasesti täälläkin, mutta onneksi tekee itelle ja on kivaa puuhaa. Kynnenaluset mullassa ja kädet rakoilla haravoinnista.

      Poista
  3. siis tuo pupu .... :) oikea pääsiäispupu-ihana !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tuo pääsiäispupu tuli meille vieläpä viime pääsiäisenä ikiomaksi :)

      Poista
  4. Monta kiitosta tähän viestiin; Kiitos vielä kerran ihanasta kortista ja kauniista korusta, kyllä tuli taas tippa silmäkulmaan, olet niin rakas <3 ja kiitos vinkistä tuon puun "vanhentamisen" kanssa, juuri viikonloppuna mietittiin miten saisi nopeutettua puun harmaantumista. Mistä tuota saa hommattua?
    Rapsutuksia pääsiäispupulle!

    VastaaPoista
  5. Voi suloisuus tuota pupua!
    Ihanaa, jos vanha ystävyys alkaa elpyä ja vuosia välissä ei huomaakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puputin on oikea hurmuri :) Ja onnellinen tuosta ystävyyden jatkosta. Muutaman mutkan takia aikoinaan päätyi, mutta sai näin vuosien jälkeen vielä jatkua.

      Poista

Tassunjälki olisi mukava.