sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Sunnuntaita :)

Tänään on juurikin sellanen päivä kun pyykit pyörii, tiskit pyörii, olen villasukat jalassa leivinuunin lämmössä ja on aikaa lukea blogeja.

Maailmassa tuntuu olevan miljoonia ihania blogeja koteihin ja sisutukseen liittyen. Huomaan kuitenkin etten jaksa kuluneen vuoden jälkeen joinakin päivinä lainkaan blogeja, joissa on suuremmista remonteista kyse. Niin paljon kun kotiblogeista muuten pidänkin.

Meillähän oli jo suurinosa sisäpuolelta remontoitu meidän toimesta/maksusta ennen muuttoa, mutta myös vuoden aikana on ollut hommia sisällä ja erityisesti ulkona. Nyt kun uusi vuosi kolkuttelee ovella niin on ihana ottaa etäisyyttä remppahommiin. Remonttia meillä teki mies, miehen veli ja niin myös tämä tyttö. Sähköt ja putket hoiti alan ihmiset. Ja vaikka itse olen tehnyt fyysistä remonttia miestä ja miehen veljeä huomattavasti vähemmän, niin henkistä remonttia talon edestä paljonkin. Ihan mahtavaa olla voiton puolella. Tänään taas ei voi kun henkästä miettiessä kulunutta vuotta ja omia tuhansia ajatuksia ja töitä joita taloon on liittynyt. Mutta on tämä paikka rakas ja ihanakin on ollut laittaa, mutta erityistä on nyt aika jolloin saadaan  nauttia kodista ilman isompia hommia. Henkistä kasvua on tapahtunut siltä osalta etten enää kuvittele, että kaikki tapahtuu hetkessä ja osaan nähdä kodin muutoksen kokonaisvaltaisemmin kuin vaikka menneenä kesänä.




                                            


                             
                                                             

                                     
                                                  
                              

                                                  



Lepposaa ja tunnelmallista sunnuntain jatkoa kaikille! Tässä kirjoittelun aikanan viereeni siirtyi tuhiseva nytty, yhdeltä nimeltään myös Kettu jalat kipparalla nukkumaan :)    


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tassunjälki olisi mukava.