keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Kirpputorilta ja huopatossutehtaalta..


Pääsiäisen jälkeen olen aloittanut työt aikaisilla aamuvuoroilla ja päässyt kotiinkin aikaisin. Meno täällä kotona on hiljaista kuin konsanaan siellä huopatossutehtaalla. Ainoat äänet mitä sisällä kuuluu kuulee koirien puolesta. Tasainen tuhina kuuluu jatkuvasti ja mitä pehmosempi paikka löytyy niin sen parempi. 

Ulkona sisäpuolen sijaan on tuivertanut tänään erittäin kova tuuli. Aurinko paistaa hetkittäin täydeltä taivaalta, vaan kun nenänsä ulos laittaa niin meinaa lentoon lähteä. Luulen, että on parempi pysytellä kotona loppuilta ja mikäpä siinä, minä monesti tykkäänkin huopatossutehtaan vilinästä, vilinättömyydestä. Niin ja yksi juttu vielä : Rakas koti ja kodin kattovanhus : pysythän aloillasin tämänkin tyrskyn.

Asiasta toiseen tässä muutama kuva kotoa ja muutama kuva viimeismmistä kirpputori aarteista. Ison vihreän maatuskahuivin tilasin nettikirpparilta ( No sieltä lumppulasta ) ja maksoin jopa ehkä vähän mansikoita, mutta kovasti tuon halusin itselleni ja lopulta sainkin. Maatuska huiveja minulla on muutamia, mutta olen vuosia ja vuosia haikaillut sen isoimman perään mikä 2000 vuonna katosi festareilla. Kyllä 15 vuotta takaperin kadonnutta huivia olen ikävöinyt, vaan en mistään vertaistaan löytänyt. Tämä vihreä ihanuus paikkaa viimein tuota ikävää ( vaikka edelleen varmasti kaipaan sillointällöin myös entistäkin huivia. Sitä punaista. ) Näitä huiveja löytyy kyllä suht useinkin, mutta ei tuossa suuressa koossa ( 145cm X 145cm ). Voi kyllä tuo kaulassa kohti kevättä ja kesää on mukava käydä.

Eilen postissa saapui uusin kirpputori aarre : kettusormus. No ketturepolainen, mikäpä muu. Sopii hyvin korukoelmaani ja sai hymyilemään.










Mukavaa jatkuvaa viikkoa täällä poikkeajille ja pidetään huiveista kiinni ^^

10 kommenttia:

  1. Hieno huivi. Vihreään huiviin en ole tainnut aiemmin törmätäkään. Sopisi minullekin :D Tykkään myös korusta. Ketut vaan viehättävät.

    VastaaPoista
  2. Oi, ihana sormus eikä huivikaan ole yhtään hassumpi, sopii sinulle varmasti tosi hyvin.
    Tekisi mieli rutistaa koirulaisia ja vähän kutittaa tassunpohjasta, kun noita kuvia katsoo. Tahtoo koirulin...

    VastaaPoista
  3. Ihana huivi ja ihana sormus. Meidän koirilla on "kevättä rinnassa", saas nähdä onko meillä kesällä pieniä pentuja :)

    VastaaPoista
  4. Tuuli tuivertaa täälläkin. Ihana tuo huivi ja sormuskin. Leppoisaa iltaa sinne!

    VastaaPoista
  5. Voi mitä koiruuksia ja huivi on herkullisen värinen! Rasavili piti tasokkaasti matriarkan valtaa Rooman lomamme aikana naapurissa. Nyt poloinen makaa reporankans jo toista päivää. Ottaa se voimille olla kuningatar;)

    VastaaPoista
  6. Ihana vihreä väri tuossa huivissa. Tykkään! Ja koiristasi kanssa.

    VastaaPoista
  7. En muuten tiennytkään, että noita huiveja sanotaan maatuskahuiveiksi :) Mullakin sellainen yksi toki on, mustapohjainen.

    VastaaPoista
  8. ♥niin söpöt hauvat! Kiva huivi, mullakin vihreä.

    VastaaPoista
  9. Söötti hauveli <3 Ja miten herttainen huivi! Tuollainen minullakin oli mustana joskus teini-ikäisenä ja se oli kova sana. Vieläköhän se löytyisi lapsuudenkodistani? Tuuli tuiversi täälläkin aikalailla, onneksi tänään on ollut seesteisempää. Psst...sinua odottaa haaste blogissani :)

    VastaaPoista

Tassunjälki olisi mukava.