maanantai 15. joulukuuta 2014

Maanantain mietteitä ja nallepojan sairastamista.


Voihan maanantai. Töiden perään olin niin väsynyt ja ajattelin vain levätä loppuillan. Aina ei kuitenkaan mennä ihan suunnitelmien mukaan. Meidän nuoremmalla koiralla oli vatsanpuruja ja koti olikin sen näköinen. Luututen ja koiraa hoitaen meni oma hetki. Pääasia, että koira on nyt parempaan päin, hieman väsynyt kyllä edelleen. Liekkö viikonlopun reissu tai eilinen erilainen ruoka sai pikkumiehen huonovointiseksi.




Asiasta iloisempaan : Olen ajatellut tilata kiurujen yö tapettia keltaisena meidän toiseen makuuhuoneen. Vierashuoneeseen, pikkuhuoneeseen. Joululahjaksi ittelle. Punainenhan meillä laitettiin syksyn aikana ja niin kovin ihastuin tuohon, että nyt on oikeastaan ehdoton saada sama keltaisena.  





Mukavampaa viikon alkua muille ja kiitos vastauksista edelliseen kirjoitukseen. Muutaman vinkin sainkin, jotka tuotapikaa tarkistan.


Nyt Aadolf kainaloon ja sohvan pohjalle.

6 kommenttia:

  1. Myötätunnot täältä sekä mametsulta että Rasavililtä! Ja ei kun pepun suihkutukseen ja riisiä massuun.
    Kiurujen yö tapetti on ihana!

    VastaaPoista
  2. Paranemisia koirulille ja sinulle jaksamista siivouksen osalta. Meillä jouduttiin vähän aikaa sitten irrottamaan kynnys, kun koira voi kunnolla pahoin. Oli onnistunut oksentamaan juuri kynnyksen kohdalle (niiden viiden muun paikan lisäksi) ja sitä oksennusta oli valunut sinne allekin...

    VastaaPoista
  3. Lemmikin sairastelu on niin surullista. Kun näkee ettei toinen ole kunnossa muttei kuitenkaan pysty kertomaan minne sattuu. Meillä yleensä koira hakeutuu kainaloon jos kovin sairaana. Onneksi ei pitkään aikaan ole ollut mitään vaivoja. Toivotaan että tänään tiistaina on koiralla parempi vointi. Parempaa tiistaita sinne muillekin!

    VastaaPoista
  4. Voih, kurjaa koiralle ja emännälle. Toivottavasti koiruli voi jo paremmin.
    Tuo tapetti tuo mulle mieleen ihania muistoja ekasta omasta kodista, keltainen on kyllä kanssa hyvä valinta!

    VastaaPoista
  5. Ikävää kun eläin sairastaa, toivottavasti koirulilla on jo parempi olo! :) Ja voi hyvän tähen kun tuo tapetti onkin kaunis - olen sitä muistaakseni jo aiemmin kuolannut.. <3

    VastaaPoista
  6. Vielä seuraavana yönä koirulilla oli vatsavaivoja, mutta nyt voi hyvin, on oma itsensä ja voi syödäkin normaalisti. Kiitos kaikille :)

    VastaaPoista

Tassunjälki olisi mukava.