Heippa ja leppoisaa lauantaita ^^
Jotenkin on ollut useampi päivä tunne, että haluaisin kirjoittaa blogiin, mutta samalla ei ole oikein ollut mitään sanottavaa tai kuvattavaa. Tämä blogi ja seuraamani blogit on minulle kuitenkin tärkeitä joten tehdään vaikka sitten tikusta asiaa ja kuvataan kippoja ja kuppeja ellei muuta. Jos nimittäin jotain, niin kupposia löytyy täältä torpasta.
Tässä hyllyllä onkin muutama kesän kirppulöytö yhdessä ja kun näitä purkkeja purnukoita kerää niin on mukava vaihdella näiden paikkoja. Yksi hylly ylemmäs, yksi alemmas, sentti tai toinen tuonne, tai edes vähän sinnepäin ja jo näyttää taas hyvältä ja muka paremmalta kuin aiemmin. Niin kauan kunnes taas asettelee jonkun lautasen uudestaan.
Tämän myötä muistankin erään ihmisen hyvinkin kärkkään mielipiteen blogeihin liittyen. Sattuipa kohdalle ihminen, joka ei millään ymmärtänyt sitä miksi joku tämmöistä tekee ja jotkut jopa saavat tuotteita tms bloginäkyvyyden myötä. Aijai, kyllä vaan ainakin tämä allekirjoittanut on saanut monen monta tuntia kulumaan lukemalla muiden kirjoituksia ja ennenkaikkea kuvia selaamalla ja monesti ideoita onkimalla. Toki harrastuksensa on kaikilla omansa, mutta minä ainakin viihdyn tämän parissa ja onneksi meitä / teitä muitakin on lukuisia lisää.
Onko teille muille yleensä kirjoitus, kuulumiset, kuvat vai sekä että tärkeitä? Minä ennen kaikkea tykkään blogeista, joiden kuvat on omaan makuun. Toki monesti kirjoituskin on tärkeää, mutta itse en teksti välttämättä kaipaa, jos kuvista tykkään tavalla tai toisella.
Eilen olin katsomassa ja kuulemassa Haloo Helsinkiä ja tänään olen maakuntanmatkaillut parinkymmenen kilometrin päähän rannalle. Niin ja siirtänyt astioita ees ja taas.
Huomenna onkin luvassa valtakunnallinen Ravintolapäivä, jolloin kuka tahansa voi pystyttää kojun, kioskin tai muun myyntipisteen päivänajaksi myymälleen ruualle. Ravintolapäivästä löytyy lisätietoa ainakin facebookin kautta, mutta tällä hetkelle linkitys ei toimi, enkä näinollen enempää tähän tälläkertaa lisää. Itse osallistun tapahtumaan asiakkaana, mutta miksen joskus myöskin myyjänä.
Nyt muihin menoihin, kuullaan taas :)
Kippojen siirtely käy ainakin täällä suorastaan terapiasta :D itse pidän kaikennäköisistä postauksista, tosi pitkät luritukset jää lukematta ellei satu olemaan mielenkiintoinen aihe. Myös omissa jutuissani on yleensä vähän tekstiä.
VastaaPoistaKippojen siirtely käy ainakin täällä suorastaan terapiasta :D itse pidän kaikennäköisistä postauksista, tosi pitkät luritukset jää lukematta ellei satu olemaan mielenkiintoinen aihe. Myös omissa jutuissani on yleensä vähän tekstiä.
VastaaPoistaMinulle erityisen tärkeitä blogeissa ovat juurikin kuvat. Omassakin blogissa koitan panostaa kuvien laatuun, teidä sitten kuinka onnistun :) Ravintolapäivään en tänä viikonloppuna ennätä osallistua. Harmi, sillä ainakin Helsingissä tapahtuma on huikea kokemus! Mielessä kävi jopa tänään, josko minäkin joskus siellä omia keitoksiani möisin:)
VastaaPoistaMukavaa viikonlopun jatkoa sinulle Miia!
Voi, onpas kivoja juttuja kuvissa! Itsekin viihdyn toisten blogien parissa ja tykkään kyllä omaanikin aina välillä päivittää :) Onpas outoa, että olet törmännyt ihmiseen, joka ei ymmärrä bloggaamista harrastuksena.. Tämähän on niin yleistä, että outoa on siis se, että vielä löytyy joku, joka ei tajua tätä harrastusta :D Tykkään eniten blogeista, joissa on sekä kuvia, että hieman (tai vaikka paljonkin) kirjoitusta.. silleen sopivassa suhteessa :D Ja herkullista ravintolapäivää sulle! :)
VastaaPoistaTykkään kuvista, myönnän. Pitkät tekstit silmäilen - luen nopsaan :) Johtuen ehkä siitä, että olen itse päätynyt en niin kovin syvällisiin julkisiin juttuihin. Tosin muutamia blogeja seuraan niin, että luen aina myös tekstit :D Nyt itselle vaan on iskenyt hirveä kynnys sekä kuviin että tekstiin, joka kai on taukoilijalle tyypillistä. Ne samat kipot ja kupit ja kun ei halua koko elämäänsä vuodattaan, niin mitä sitä sanois... Täällä kuitenkin seuraillaan - viikonloppuja :)
VastaaPoistaTuo vaihtelee, on blogeja joita lukisi vaikka niissä ei olisi yhtäkään kuvaa. Ja sitten niitä, joissa riittäisi aina pelkät kuvat, ja saisin niistä jo aimo annoksen inspiraatiota ja lääkettä kauneudenkaipuuseeni. Mutta ehkä minullakin painopiste on kuitenkin niissä kuvissa :-)
VastaaPoistaMinä kiinnitän huomion ensin kuviin ja sitten juttuun , mutta kyllä se eniten vetoaa kun saa kosketuspintaa ihmiseen blogin takaa. Huomenna on todellakin ravintolapäivä ja se tietää sitä, että itse ei tarvitse ruokaa valmistaa :) varsinkin kun yksi kokeista on oma poika :)
VastaaPoistaMä luen ihan hirmuisesti erilaisia blogeja. Vaihtelee myös, että minkä tyylisiä luen milloinkin: keväällä huomaan huokailevani puutarhablogien äärellä, kesällä nautin blogeista joissa on kesäisiä juttuja ja kuvia - erityisesti eläinpainotteiset eli mitä enemmän erilaisia elukoita kesälaitumilla pomppimassa, sen parempi! ;D
VastaaPoistaKuvat on itselleni tärkeitä ja nautin kauniista kuvista, mutta en kuitenkaan jaksa blogeja, jotka ovat vain ja ainoastaan kuvia. Ne jäävät mielestäni persoonattomiksi, kaipaan edes jonkin verran tekstiä. Ajatuksia, tuumailuja, mitä vain :)
Seuraan aktiivisesti noin kymmenkuntaa retroaiheista blogia sekä muutamaa ns. lifestyleblogia. Kiinnostavat kuvat ovat aina plussaa, mutta eniten pidän kuitenkin varsinaisesta tekstistä. Tuntuu, että nykyään moni arvostaa blogeissa kuvapainotteisuutta ja lyhyitä tekstejä, mutta henkilökohtaisesti pidän pitkistä jaaritteluista. Koskaan en ole törmännyt liian pitkään tekstiin, vaan päinvastoin monesti tuntuu, että luettava loppuu liian nopsaan! :D Omassa blogissani tulen varmaankin tehneeksi juuri tätä, josta itse tykkään eli kirjoittamaan pitkähkösti. Monesti ajattelenkin, että kuka näitä kirjoituksiani jaksaa lukea, mutta sitten sorrun kuitenkin vain vuolaaseen ajatuksenvirtaan, koska onhan tämä bloggailu loppupeleissä terapiaa. :) Harrastus!
VastaaPoistaLuen aktiivisesti pariakymmentä retro- tai kirppisaiheista blogia. Ennen suurkulutin lifestyle- ja muotblogeja todella paljon, nykyään en enää kuin harvakseltaan. Tykkään kuvista, mutta teksteillä on myös iso osa blogin fiiliksessä. Visuaalisena tyyppinä arvostan blogien kokonaisilmettä. Ihania kuvia oet ottanut ja mä harrastan myös erilaisten astia-asetelmien tekemistä ihan vain omaksi iloksi.
VastaaPoista♥mitä ihanuuksia hyllyiltäsi löytyykään! juu, joitan bambeja olen lähettänyt, kaikki vaan on eri näköisiä, pitäisi varmaan ensin lähettää kuvia...
VastaaPoistaTykkään kauniista kuvista ja tekstiä luen mielelläni myös, koska on hauska kurkkia toisten arkeen ja juhlaan. Ja kaikki retroaiheinen kiinnostaa niin kuvina kuin teksteinä :D
VastaaPoistaMinä tykkään erityisesti kuvista. Sopivasti tekstiä joukossa on kiva. Ei liian paljon tekstiä, sillä sitten en jaksa lukea, koska seuraan todella monia blogeja. Tosin tänään kirjoitin itse blogiin paljon enemmän tekstiä kuin yleensä. Tulipas nyt höpistyä.
VastaaPoista