maanantai 6. huhtikuuta 2015

Juhlan viimeisiä viedään..


Niin ne vain nämäkin vapaat ja tämäkin pääsiäinen kiiruhtaa kiireen vilkkaan omiin menoihinsa. Mielusti näitä vapaita oisi todella jatkanutkin. Toisaalta hyvien vapaiden jälkeen on ihan mukava palata töihin, jonka jälkeen taas tulevat vapaat tuntuu entistä makoisammilta.

Tänään olen mm jatkanut kotona oloa, hieman askarrellut, kuopsutellut pihaa ja vaihtanut kukkien multaa. Siemenestä kasvatetut köynnöskrassit humahtaa niin pituutta ettei perässä pysy. Voi olla, että joudun myöhemmin laittamaan uuden satsin, mikäli näistä kasvaa kovin hentoisia. Kasvithan tarvitsee tukevoituakseen runsaasti valoa, jota ikävä kyllä viime päivinä ei ole kovinkaan ollut. Kasvilamppu olisi tietenkin myös mahdollinen, mutta toistaiseksi olen mennyt luonnonvalolla. Muutkin kasvatukset on humahtanut hyvään kasvuun, mutta tässäpä alkuun näitä.

Ei muuta kuin iso tuopponen kylmää kaakaota mukaan ja saunan kautta iltapuuhiin. 







Tomerat herneet sieltä kurkkivat ja ai miten hyviä herneenversot on leivän päällä. Ruisleivän päällä.

Taannoin tekemä emaliamppeli sai asukikseen anopinkielen

Näitä olen tehnyt muutamia aiemminkin ja taas tein muutaman uuden vanhasta tapetista

Saunakamut odottaa saunaan kylpijää


Mukavaa viikon jatkoa jokaiselle. Onneksi pääsiäinen on ensikin vuonna. Niin ja sitä ennen jo vappu, juhannus.. Ai että tykkään näistä juhlapyhistä. Kyllä arki olisi arkista ilman satunnaista tai vuodesta toiseen paikkansa ottanutta juhlaa.

12 kommenttia:

  1. Saunakamuista tuli mieleen äskeinen tosi-tv:ee ohjelma autiolta saarelta... Huh huh, mikä formaatti. Mitähän seuraavaksi keksitään. Mukavaa arkea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin katoin tuon saman ja olin kyllä aika häkeltynyt. Ajattelin ettei suomalaiset lähde tuohon, vaikka kuinka saunakulttuuri ja sen myötä alastomuus onkin luontevaa.

      Poista
  2. Ihanaa orastavaa vehreyttä puskee maitopurkeista. Minulla krassinsiemenet vielä kylvämättä. Kepeä on askel tänään kun kivat vapaat takana. Mukavaa työviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krassit on kyllä kivoja kun on yleensä aika nopeita. Hyvin ehdit vielä :)

      Poista
  3. Sullahan on krassit kasvaneet komeasti. Minä vasta kylvin omani, sillä viime vuonna laitoin ne turhan aikaisin itämään ja niistä todella tuli aika hentoja että sai ihan pelätä milloin napsahtavat poikki. Hyvin ne silti koko kesän kestivät, vaiko muutama myrskykin niitä riepotteli. Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla kokemuksesi. Toivotaan että näistä iloa saa pitkälle kesään ja vieläpä kukinnan merkeissä.

      Poista
  4. En itse ehtinyt oikein odottaa pääsiäistä, kun oli niin kiireitä ja nyt tuntuu, että oli niin ihanaa, kun oli noita vapaita ja sai puuhailla rauhassa kotona.
    No, onneksi mennään kesää kohti ja muutama vapaakin tulee heti toukokuussa. :) Toivottavasti ehtisin joskus esikasvattelemaan taimia, mutta juuri nyt ei vaan aika anna myöden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä onkin kivaa tekemistä muutenkin. Kyllä niitä kukkia ehtii kylvämään sitten kun on aika. Jos ei ehdi niin onneksi on valmiita taimia ja kukkia myös.

      Poista
  5. Voih - miten olenkin unohtanut koko krassit - lempparini. Hyvä kun eksyin blogiisi :)

    VastaaPoista
  6. Sinullahan vihertää ja versoaa. Noita on niin mukavaa katsella :D Taidan ryhtyä itsekin kasvatuspuuhiin!

    VastaaPoista

Tassunjälki olisi mukava.