sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Vanhoista ikkunoista uutta..


Sitä kun idea tulee mieleen niin se on toteutettava heti eikä myöhemmin. Tänään tuli mieleen tehdä vanhoille valokuville kehys vanhoista ikkunapokista. Sää on mitä harmain kuvata, mutta tässä kuvat kuitenkin.

Minulle on tärkeitä ja rakkaita valokuvat menneiltä ajoilta. Mustavalkoisia kuvia menneiltä vuosikymmeniltä on kerääntynyt useampi kansio. Kansiot ja kuvat joita todella arvostan. Ikkunoita meillä taasen on useampia remontin myötä vaihtuneiden ikkunoiden myötä. Meidän torpan vanhot ja kuka tietää niin ehkä alkueräiset ikkunat. Taustapaperi on Tigerin lahjapaperia. Ylös ja alas laitoin pitsiä ja pyykkipojat on mistälie kantautuneita minipoikia.

Kehyksistä tuli itselle oikein mieluisat ja kauniit ja varmasti vielä paikkansa löytää, vaikka toistaiseksi paikka on mietinnän alla.





Eilen olin Apulantaa katsomassa ja kuuntelemassa ja tänään onkin mukava olla ja touhuta taas kotona.

Hyväntuulista viikonlopun jatkoa ja tulevan viikon alkua täällä poikkeaville.

11 kommenttia:

  1. Hauska idea! Meilläkin on nurkissa jonkin verran vanhoja ikkunoita, mutta vielä ei olla kauheasti keksitty niille käyttöä. Yksi kesä niistä tehtiin "vihervitriini" pihalle.

    VastaaPoista
  2. Onpas ilahduttavan söpö. Hyvin passaa kaikki värit yhteen :D

    VastaaPoista
  3. Kiva idea ja ihania nuo vanhat valokuvat.

    VastaaPoista
  4. Tosi kaunis! Mulla on kans monta ikkunanpokaa odottamassa sopivaa inspiraatiota :) Nämä on just sopivia pikku-projekteja!

    VastaaPoista
  5. Ihana! Tuollaisen haluan minäkin :) Sadesää tuli sopivaan kohtaan, sillä eilen oltiin ihan pihalla koko päivä. Mukavaa löhöilypäivää!

    VastaaPoista
  6. Sopii teille loistavasti! Ihana kokonaisuus!

    VastaaPoista
  7. Ihana ja ihanat vanhat valokuvat! Mistähän saisi vanhoja ikkunanpokia Hmm. .....on kiva katsella näitä sinun juttuja olet niin kekseliäs ja osaava tv. Peukalo keskellä kämmentä mutta kova visioimaan. ..

    VastaaPoista
  8. Voi kun hienot! Meilläkin on ylimääräisiä vanhoja ikkunoita, joille olen miettinyt uusiokäyttöä. Tämä idea täytyy painaa mieleen!

    VastaaPoista
  9. On kyllä ilo silmälle tuo kehys, valokuvien mustavalkoisuus korostuu mun mielestä hienosti värikkäällä taustalla.

    VastaaPoista

Tassunjälki olisi mukava.