tiistai 6. tammikuuta 2015

Loppiaisena


Mukavaa loppiaista kaikille. Niin sitä vaan mennään kevättä kohden ja päivä hiljalleen pitenee. Hassua, miten taas ollaan jo tässä. Voiko varvastossut kaivaa jo esille ?


Meillä aamu alkoi lokoisasti ja laiskotellen. Ulkona oli ja on napakka pakkanen ja tosi kaunis aurinko.  Ukkeli pilkkoi puita ja minä nakkasin Aadolffille ulkona keppia. Kauempaa kuului lapsen hihkuntaa pulkkamäen parissa ( Minunkin tekee mieli laskemaan ). Annukan jalat palelee pakkasella nopeasti ja jo täytyi vetäytyä sisätiloihin leivinuunin lämpöön. Aamupalaksi syötiin lettuja kello 12.30 maissa. Juu, vielä ei olla arjessa kiinni takaisin.


Kuvasin viimeaikoina meille rantautuneet vanhat ihanuudet.  Tälläkertaa mukit. Aika kauniita minusta ^^ Posliiniset on aiemmin mainitun Rättei, lumpui, retroi facebook kirpputorin kautta tilatut. Punaiset emalimukit on eräästä joulutapahtumasta ja valkoiset mansikkakipposet on lauantain kirpparilöytöjä.







Tiiättekö minkä puuhan aloitin tässä samalla kun kuvia latasin? Meinaan tapetoida meidän siivouskomeron oven ja aloitin homman oven hiomisella. Kääk. Ajatuksena kiva, vaan katsotaan sitten kun lopputulos on valmis.

Mukavaa Loppiasen jatkoa jokaisella joka tänne saakka joutaa :)

16 kommenttia:

  1. Oikein kivaa loppiaista sinulle myös !

    VastaaPoista
  2. Oikein mukavaa loppiaista myöskin sinne! Ihanan söpöjä nuo mukit :)

    VastaaPoista
  3. Kauniit mukit! Täällä on tehty suursiivousta keittiössä ja todettu että omistan liikaakin astioita. Mistään en kuitenkaan raaski luopua. Nyt ulos lenkille vaikka koiruli sitä vastustaakin :) Mukavaa arkea kun se huomenna taas koittaa!

    VastaaPoista
  4. Kauniita kupposia. Hyvää loppiaisen jatkoa!

    VastaaPoista
  5. ♥kivoja mukeja ja kuvia! Mukavaa Loppiais-iltaa!

    VastaaPoista
  6. Kiitos kaikille <3 Rauhallinen päivä ja ilta on ja oven tapetointi onnistui.

    VastaaPoista
  7. Älä nyt vielä kaivele varvastossuja. Saattaa tulla vähän kylmä :D

    Talviulkoilua ja lettuja. Sinun päiväsi kuulostaa ihanalta. Itse en ole saanut oikein mitään aikaan.

    Suloisia mukeja. Noista punaisista emalisista tulee lapsuus mieleen. Minulla oli tuollainen, mutta kuviona oli valkoinen sydän. Se oli ihana.

    VastaaPoista
  8. Pirtsakat mukit ja kyllä, varvastossut ja biksut esille. Aina voi mennä kylpylään, vaikka ulkona vielä paukkuisikin pakkanen:)

    VastaaPoista
  9. Kyllä se vain oli lähdettävä huopikkaissa liikkeelle tänään. Varvastossut siis odottakoon. Kiitos viesteistä <3

    VastaaPoista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  11. Tää on vanha kiertohaaste, enkä heti nähnyt, että olisit sen tehnyt.
    Siispä haastan sinut!

    Säännöt olivat seuraavanlaiset:
    1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
    2. Haastetun pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
    3. Haastetun pitää valita 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa.
    4. Haastetun pitää esittää 11 uutta kysymystä haastetuille.
    5. Sinun pitää kertoa ketkä 11 olet haastanut.
    6. Samaa henkilöä jolta haasteen sait, ei saa uudelleen haastaa.

    Kysymykset löytyy omasta haastepostauksestani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta :) En tosiaan ole tähän vastannut, katsotaan josko joku väli vastaisin :)

      Poista
  12. Jokos se ovi on valmis? Täällä yksi innokas näkeen työn tuloksen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on :) ja juuri kirjottelinkin siitä. Ihana kun olet uutena käynyt. Ilahduttaa aina <3

      Poista

Tassunjälki olisi mukava.