perjantai 6. kesäkuuta 2014

Kettutyttö sairastaa, häntä hellikäämme..

Kun muutama kuukausi sitten selvittiin kanin silmätulehduksesta/kanin toisen silmän sokeutumisesta niin nyt on meidän kettumammalla raju korvatulehdus. Kettu on putsinut itseään aina hyvin, korvia myöten. Viime päivinä korvissa on ollut lotinaa ja eilen illalla korva oli pahan näköinen ja kipeä ja tänään käytiin päivystyksessä. Tulehdusta on molemmissa korvissa, mutta erityisesti toisessa. Korvissa on niin hiivaa, bakteeria, kuin turvotusta ja nyt on putelia ja tablettia useampaan lähtöön. Ensi viikolla tehdään kontrollikäynti ja toivotaan lääkityksen tepsivän. Eläinlääkäri myös sanoi, ettei ole poissuljettu etteikö voisi olla jotain muutakin kuin tulehdus, kun kyseessä on vanha koira. Mamma täyttää syksyllä 11 vuotta, joka on koiralle jo eläkeikä. Kyllä nuo eläinlääkärit hurjasti talouttakin kirpaisee,mutta tottakai käytetään ja hoidetaan kuntoon. Lemmikit on meille todella rakkaita <3


Huomenna kellarin ikkunoiden vaihtoa ja kotihommia. Eilen tuli uusi kamera, jonka saloihin on  myös tarkoitus tutustua. Tiistaina vasta töihin.

Mukavaa viikonloppua ja pitäkää haukulle peukkuja toipumisen suhteen.

12 kommenttia:

  1. Paranemistoivotuksia :)

    Minusta aina tuntuu, että eläimet alkaa sairastelemaan sillä lailla "kertarysäyksellä". Ensin sairastuu yksi ja kun sen saa hoidettua kuntoon, niin sairastuu toinen ja sitten kolmas ja..

    Meidän yhdellä koiralla oli juuri eturauhasongelmia ja virtsakiteitäkin aivan hurjat määrät. Hoidettiin eläinlääkärissä pariin kertaan Tardak-piikeillä ja erikoisruoalla ja nyt juuri pari päivää takaperin vein taas uutta pissanäytettä ja jipii: kiteet kadonneet! Toivon kovasti, että kukaan muu EI sairastuisi heti perään, mutta aika näyttää.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava uutinen. Toivottavasti kiteet pysyvätkin poissa :) Meillä toivotaan ettei toinen koira nyt sairasta, kun nuo kaksi muuta nyt sairastaneet niin perätysten. Toivotaan kovasti myös, että tämä tulehdus saadaan kuriin.

      Poista
  2. Voi kurja! Onneksi lääkkeet aika nopeasti tehoavat ja koira varmasti paranee. Meillä myös usein juuri kesällä koiralla korvatulehduksia. Eilen nypinkin koirulin korvakarvat ja putsasin muutenkin korvat huolella, jospa vältyttäis tulehduksilta tänä kesänä. Koiranhoito lääkärissä on todella kallista ja välillä tuntuu että saa pulittaa kalliimpia hintoja kuin omista lääkärikäynneistä. Mitäpä sitä ei tekisi rakkaan lemmikkinsä eteen. Mukavaa viikonloppua sinne teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä koirilla ei ole koskaan ollut korvatulehduksia ja sen vuoksi eläinlääkäri toivoikin ettei kyseessä ole muuta. Vanha koira saattaa muita vaivoja reagoida tulehduksin.. Toivottavasti teillä pysyy korvapöpöt kurissa tänä kesänä :)

      Poista
  3. Voi toista, paranemisia potilaalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kovasti täällä paijataan ja hoidetaan tunnon tarkasti.

      Poista
  4. Toivotaan, että lääkkeet purevat nopeasti ja mamma paranee.

    VastaaPoista
  5. voi eij:( oikein pikaista paranemista ja miljoonasti rapsutuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rapsutettu :) Huomenna on kontrolli eläinlääkäriin. Huomattavasti paremman näköiset korvat on jo.

      Poista

Tassunjälki olisi mukava.