Kotona taas täällä hei :) Käytiin Viron virallisessa kesäkaupungissa Pärnussa tutustumassa. Sunnuntaina mentiin ja tänään palattiin takaisin kotiin. Hyvä reissu ja hyvä mieli kaikkiaan jäi. Säät ei suosinut rannalle auringon ottoon mitä olin toivonut, mutta muuten oli aikalailla odotusten mukainen reissu. Laiskottelua kylpylässä, hyvää tekeviä hoitoja ja pitkiä aamupaloja. Kaupunki ei toistaiseksi ollut kovinkaan vilkas, mtä ilmeisesti on huomattavasti enemmän pidemmälle kesää mentäessä. Reilu neljä päivää oli meille sopiva aika, viikossa olisi saattanut aika käydä jo hieman pitkäksi. Pärnussa on kauniita vanhoja rakennuksia paljon, siisti yleisilme ja aivan tosi ihana, pitkä ja hienohiekkainen ranta. Meidän kylpylä oli ihan loistavalla paikalla rannan kupeessa ja vaikka auringon ottoon ei päästy niin rantaa tuli käveltyä ees ja taas, taas ja ees. Varsinaninen shoppailu paikka kaupunki ei itselle niinkään ollut vaan omaan makuun esimerkiksi vaatekauppoja ei ollut mahdottomasti. Viikonpäästä oleviin juhliin olisin mielelläni mekon löytänyt, muuten ostoksia en niin odottanutkaan.
Kuvia en napsinut tälläkertaa kovin paljon, mutta tässä muutamia. Terveisiä siispä reissusta, terveisiä kotoa.
Tunnelmallisia kuvia! Olen vain piipahtanut Pärnussa, pitäisi joskus olla vähän pidenpäänkin.
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaKauniita rakennuksia, mutta siellä niin hoitamatonta - näyttikö se siltä vaan katsonko vain sammalta katolla..
VastaaPoistaPaljon on kauniita rakennuksia, paljon myös harmillisesti hoitamatonta. Sammaleet katolla kuvissa on kauniita, mutta totuushan on samalla se, että ikävä kyllä talojen annetaan rapistua. Pärnussa oli paljon näitä, mutta paljon myös hoidettuja hyvänä pidettyjä taloja.
PoistaKauniita kuvia, minusta tuo rosoisuus tuo hienon, oman lisänsä kuviin. Pärnuta olen miettinyt kanssa kesäkohteeksi, kun Tallinnaa pidemmälle en vielä Virossa ole päässyt.
VastaaPoistaKiitos. Nämähän on aivan ihania kuvia ja rosoisuus kuvissa on kaunis lisä, mutta kuten Annellekin kirjoitin niin samallahan se kertoo siitä kuinka nämä rakennukset hiljalleen hiipuu pois hoitamattomina..
PoistaPärnussa en ole koskaan käynyt Tallinnassa useinkin! Loma poissa kota virkistää aina :) Mukavaa viikonloppua!
VastaaPoistaLoma on ihana lisä arkeen ja onneksi on niin paljon ympärillä nähtävää että aina voi nähdä myös uusia paikkoja.
PoistaIhania kuvia ♥ Ja aivan ihania taloja ♥ Mä en ole koskaan käynyt Pärnussa, mutta kyl varmaan tarvis mennä ja mielellään tollain sesongin ulkopuolella, kun on vähemmän ihmisiä =)
VastaaPoistaPärnussa on kyllä ihan oma fiiliksensä!
VastaaPoista