lauantai 27. kesäkuuta 2015

Antiikki ja keräilymessuilla / värien iloa


Aarteita, värejä!  Tänään käytiin Vääksyssä antiikki ja keräilymessuilla. Ihanat messut kaikkiaan ja aarteita liikuntahalli täynnä. Näytteilleasettajia ja myyjiä oli noin 40 kojua ja tunnelma oli lämmin ja hyväntuulinen. Voi jestas kyllä sai taas hyvälle tuulella kaikki tuo ihana mitä tuolla näki ja mitä tuolta hankki. Messut jatkuvat myös huomenna, joten jos liikut ollenkaan näillä seuduin ja pidät tämäntyylisistä tapahtumista niin suosittelen ehdottomasti poikkeamaan paikanpäällä.

Alunperin löysin messuille Retrosiskon ( klik ) kautta. Retrosiskon tuotteisiin ja  ystävälliseen siskoon olen törmännyt muutaman kerran aiemmin vastaavissa tapahtumissa ja värikylläisten aarteiden takia hänen myyntejään seurannut myöhemminkin. Retrosisko kiertää myymässä antiikki ja keräilymessujen tyylisissä tapahtumissa ja Nastolan kupeessa Villälähteellä on hänellä myös oma myymälä. Myymälässä en ole toistaiseksi käynyt, mutta varmasti tulen käymään vielä joku kaunis päivä. 

Retrosiskon tuotteita

Retrosisko ja siskon osastoa











Minulle mukaan messuilta tarttui ihania ja tietystikin taas punavoittoista tavaraa. Punainen leipälaatikko, punainen omenatarjotin ja punaiset lasinaluset tarttuivat mukaan Retrosiskon pöydästä. Punainen lamppu, helmitaulu ja värikäs kukkatarjotin tarttuivat mukaan sitten muilta myyjiltä. Erityisesti punaista leipälaatikkoa olen haaveillut nykyisen punavalkoisen tilalle, samoin kuin helmitaulua ja värikästä tarjotinta olen ihaillut ennenkin. Lamppuja on kerääntynyt viimeaikoina useampia, vaan kun suht edullisesti sain ja paikkakin tuolle on niin tietystikkin senkin mukaan nappasin.




Kesän aikana olen myynyt jonkunverran omaa tavaraa eteenpäin ja kesän jatkuessa suunnitteilla on mennä edelleen myymään muutamiin kesätapahtumiin, joten tavara kiertää, ei ainoastaan keräänny. Nämä ihanuudet tietystikin jää itselle.

Mukavaa viikonlopun jatkoa jokaiselle poikkeajalle ja kuullaan taas :)

21 kommenttia:

  1. Voi jestas mitä ihanuuksia! Ihania löytöjä olet myös tehnyt :) Leppoisaa lauantaiehtoota !

    VastaaPoista
  2. Oi sentään, mitä kaikkia ihanuuksia siellä onkaan ollut myynnissä! Ihanan värikästä ja niin kivoja tavaroita :) Ja hyviä löytöjä olet sieltä saanut tehtyä! Etenkin tuo kukkatarjotin on hieno ja kivoja nuo muutkin löydöt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä ja kyllä olisi varmasti valtavirrankin tyttö tuolla tykännyt olla :)

      Poista
  3. Oijoij ♥ Ihania kuvia ja hienoja löytöjä ♥

    VastaaPoista
  4. Voi vitsi mitä tavaroita!!! Hienoja löytöjä teit! Itellä lähtis homma ihan lapasesta tuollaisien myyntipöytien ääressä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän kyllä oli lapasissa pideltävää. Oikeastaan aika paljon :)

      Poista
  5. Taivaallisen ihana paikka. Kuola vaan valuu täällä noita ihanuuksia katsellessa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä ja saatoin ottaa pieniä hyppyjä tuolla paikanpäällä :)

      Poista
  6. Oi ei mitä ihanuuksia!! Retrosisko taitaa olla ahkera keräily- ja retrotapahtumien kiertäjä. Ihana olisi käydä kaupallaankin.

    Pitää ihan kertoa... Ollaan työn puolesta toisessa yksikössä nyt kesäaikaan, sellainen vanha päiväkoti. Siellä on jäljellä joitain vanhoja tavaroita menneiltä vuosilta. Niinkuin festivo kynttilänjalkoja, grapponia jälkiruokakulhoja, pomonapurkkeja, maljakoita ja kulhoja, sarvista.Ihan uskomatonta mitä ihanuuksia siellä on ollut ihan päivittäisessä käytössä. En halua edes ajatella mitä niille kaikille on remonttien yhteydessä tehty...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitsi nuihin ihanuuksiin kyllä törmää välillä ja tekisi aina mieli ehdotta " jos toisin tilalle toisenlaisen, niin olisiko mahdollista.. " Mukavaa kesää töihin, meilläkin alkoi tänään päivystysaika ja ollaan useamman päiväkodin kesken.

      Poista
  7. En ymmärrä henkilökohtaisesti miten voi olla retrotavaroiden myyjiä. Siis miten ne RAASKIVAT luopua kaikesta siitä ihanasta? :D

    Nimimerkillä ahneko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä. Kyllä minullakin lähtee kiertoon yleensä jotain ihan muuta kun nuita kaikkein ihanimpia. Tai siis aina jotain muuta.

      Poista
  8. Voi apua mitä kuvia! Ja ihana tämä blogisi <3

    VastaaPoista

Tassunjälki olisi mukava.