perjantai 24. lokakuuta 2014

Värihaaste / värillä ei väliä, kunhan se on..

Punainen <3 Minun vuosien ja vuosien aikainen kestosuosikkini punainen.

Blogeissa on kiertänyt viime aikoina värihaaste, jonka ajatuksena on kuvata viisi eri väriä, viitenä eri päivänä. Rakastan värejä paljon ja olen hiljaa mielessäni toivonutkin tämän haasteen tavoittavan minut ja nyt sain haasteen Tiinalta Käy peremmälle blogista. Kiitos Tiina <3

Minulle tietyt värit tässä haasteessa on itsestään selviä, mutta muutamaa joudun hetken miettimään. Punainen on ehdottomasti se väreistä rakkain ja tärkein ja jotenkin tuntui selvältä aloittaa punaisella. Huokaus, on jo joskus hassua miten paljon pidän punaisen tietystä sävystä ja tätä sävyä onkin kertnyt meille kotiin paljonkin. Vaatteissakin käytän punaista, vaikkakin vähemmän kuin kotona. On muutama ( tai no oikeastaan yksi ) muukin väri, joista pidän kovasti, mutta tämä on se tärkein ja itseä ja kotia kuvaavin.

Hmm, kuvia tuli paljon ja aika lailla jo kuvia karkisnkin, mutta tässä niitä tulee. Piiiitkä pötkö :)




















Mukaan ensimmäisenä haastan Hannan blogista varpaat kippuralla. Syy Hannan haastamiseen on se, että tämä nainen on minulle ystävistä yksi punainen : ehdottomasti yksi tärkeimpiä, sekä pysyvä pitkältä ajalta, nyt ja varmasti aina.

Tämä on kiva haaste ja seuraavaksi poikkeankin katsomaan, josko tähän on tänään osallistuneet muutkin.

-Miia

26 kommenttia:

  1. Oi, että mitä punaisia juttua sinulla! Miullakin on tuollaiset punaiset luistimet varastossa. Viime jouluna UNOHDIN ne - tänä vuonna pakko muistaa kaivaa ne esille. Rentoa iltaa - ihana ett on perjantai!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luistimet on kyllä niin ihanat. Yksi sellainen elementti kotona mikä lähes poikkeuksetta saa kehuja uusilta vierailta :)

      Poista
  2. Ihania punaisia - väri kuuluu minunkin kestososikkeihin! Ihanan retroa! <3

    VastaaPoista
  3. Ihanat punaiset, joita onkin teillä paljon!

    VastaaPoista
  4. Siis niin ihanat kuvat! Punainen ei ole minun värini, mutta silti aina ihailen niitä joita punaista sisutuksessaan käyttävät. Mukavaa viikonlopun alkua sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti <3 Välillä näkee sellaisia värejä, jotka ei ole vaatteissa tai kodissa omimpia, mutta voi olla silti niin kauniita.

      Poista
  5. Aivan ihania punaisia juttuja =) Varsinkin noi luistimet on mahtavat <3

    VastaaPoista
  6. Punainen tosiaan sinun värisi, ollut aina, sinut tuleekin usein mieleen kauniita punaisia esineitä nähdessäni ♡ ja kiitos haasteesta, huomenna kaivankin kameran esiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, odotan kuviasi. Ja sinäkin tulet mieleen eräästä väristä, jonka uskon näkeväni haasteessasi.

      Poista
  7. ♥ihania punaisia tavaroita ym. LOVE!

    VastaaPoista
  8. Punainen on kyllä mainio väri sisustuksessa, sitä meillä ei silti paljoakaan ole. Nuo kuvat innostaa itseäkin poimimaan punaista väriä enemmän esille. Tuo lamppu on ihana (no oikeestaan nuo kaikki esineet!).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, jos kuvat innostavat :) Minulle punainen on oikea lämmön ja voiman väri.

      Poista
  9. Kyllä, punainen eri sävyissään on minunkin lempparini :)

    VastaaPoista
  10. Valloittavia eri punaisen sävyjä. Punainen on myös ihanan kotoisa väri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punainen tupa, kotoisa niin sisältä kuin ulkoa itselle :)

      Poista
  11. Paljon hienoja punaisia juttuja, mutta ne sopivatkin sinulle kuin nenä päähän :D

    VastaaPoista

Tassunjälki olisi mukava.