sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Itsenäisyyspäivänä


Meillä tehtiin eilen karjalanpiirakoita ja pipareita. Karjalanpiirakat on sellaisia, jotka on aina kuuluneet omaan jouluuni ja nyt tehtiinkin osa joulua odottamaan pakkaseen ja osa tietystikkin syötiin heti tuoreeltaan. Pipareista osa jäi myös syötäväksi, osa menee koristeeksi. 


Saatiin vuosi sitten joululahjaksi Jamie Oliverin pastakone ja tuolla koneella saa mainiot pohjat piirakoille muotoiltua, jotka sitten itse rypytetään. Aika isotöisiähän nuo piirakat on, mutta ehdottomasti hyviä ja jos piirakoita käy tekemään niin työn vuoksi mieluusti tekee sitten pakkaseen saakka. Pastakone tekee piirakoiden tekemisestä vähän modernimpaa, mutta makuunhan ei tietystikkään ole vaikutusta.









Pipareiden ja piirakoiden jälkeen lämmitettiin päiväsauna. Illalla oltiin hohtokeilaamassa, ulkona syömässä ja muutamassa kuppilassa ukkelin, ukkelin veljen ja veljen tyttöystävän kanssa. Oli oikein mukavaa.


Nyt linnanjuhlia nauhalta seuraten ja loppuilta laiskotellen. Kaupalla kävin ja roskaruokaa hakemassa. Lötköpötkö sunnuntai.


Ensi viikosta tuleekin touhukas ja menoa tuntuisi olevan enemmän kuin aikataulu antaisi periksi. Kivoja menoja kyllä, mutta vähän liiaksikin. No jouluna sitten olen kotona ja ilman mitään kiirettä. Ihana jo ajatus.


Terveisiä sunnuntaihin.


-Miia

8 kommenttia:

  1. Kauniita piirakoita olet saanut aikiseksi. Meillä syödään myös karjalanpiirakoita usein. Itse en tosin koskaan ole niitä tehnyt. Mukavaa lötköä sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Vau, taitava olet. Upeita karjalanpiirakoita. Tosin meillä Länsi-Suomessa ei niitä olla koskaan syöty jouluna. Kivoja kulttuurieroja ;).

    VastaaPoista
  3. Pastakone ois suuri haaveeni... mutta sisäinen minimalistiköyhäilijäni ei salli sen ostamista. Kiva blogi! Terkut Eskurista :)

    VastaaPoista
  4. Komeat on piirakat ja harmittaa, kun ne ei oikein gluteenittomina maistu miltään:(
    Pastakone on myös minun hankintalistallani!

    VastaaPoista
  5. Teillä on sitten kauniit piirakat! Itse teen niitä niin harvoin, että ovat melkoisia räpellyksiä. Pitäisi kai leipoa useammin...

    Pipareitakin vielä. Arvaas vaan, että valuuko minulla kuola täällä :D

    VastaaPoista
  6. Itse tehtyjä karjalanpiirakoita <3 Olet tainnut muutaman piirakan rypyttää, kun ne on noin sieviä =)

    VastaaPoista
  7. Mitämitä! Pupupiparimuotti! En kestä! :))) ♥

    VastaaPoista
  8. Kiitos kommenteista <3 Kolmas piirakoiden tekokerta tämä oli, ettei tässä vielä varsinainen konkari oli. Nättejä tuli, mitä nyt osassa pulppusi riisi uunissa yli.

    VastaaPoista

Tassunjälki olisi mukava.