lauantai 25. lokakuuta 2014

Värihaaste / V niinkuin..

Valkoinen. Valkoinen on ehkä jopa hiukan itseä ihmetyttävä väri, jonka otan mukaan haasteeseen. Valkoista on kuitenkin meillä isoina pintoina, seinissä ja kaapistoissa. Toisaalta valkoinen ei ole meille ollenkaan tyypillinen väri, esimerkiksi tekstiileissä. Tämä raikastava ja valoisa väri näkyy kuitenkin kodissamme, mutta on hyvinkin ympäröity ja elävöitetty monella, monella muulla värillä. 

Vaatteissa minulla ei ole valkoista juurikaan. Liekkö yksi villahuivi ja muutama paita, joissa niissäkin on mukana jotain muuta väriä.
















Värihaasteessa tänään valkoisesta minulle tuli mieleen Anni blogista kotona Annin kanssa. Oikeastaan mieleeni tuli Annin valkoinen villakoira Viivi. Mutta koska Viivi ei mahdollisesti haasteeseen vastaisi, niin nääääin haaste lähtee omistajalle :)

Koska olen haastanut Annin aiemminkin ja nimenomaan Viivin kautta niin haluan laittaa haasteen toisellekkin koiran omistajalle : Peppi, ota kiinni blogissa Pikku-Ketun Puuhamaa :)

Täällä lauantai ilta jatkuu hyvinkin laiskotellen eläinten kanssa. Ukkeli lähti jo muutama tunti sitten menoihinsa ja on pois yöhön saakka. Hehhe, ompas taas hiljaista tämän railakkaan syysloma viikon jälkeen. Loma oli aivan ihana ja vielä saan nauttia viikonlopusta ennen arkea ja arjen rutiineita ( etteikö sekin taas ihan kelvolta maistusi, kun on saanut vapaata tankin täyteen.)

Moikka ja tervesiä lauantaihin <3

12 kommenttia:

  1. Ja taas kaikkia kauniita juttuja koti täynnä, tuo naulakko näyttää kivalta ja kukkokello, symppis!
    Rentoa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Naulakko on ensimmäinen ostos ja aarre nykyiseen kotiin.

      Poista
  2. Kiitos haasteesta! Tämähän vaikuttaakin niin kivalta että haasteeseen täytyy pikapikaa tarttua :) Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ollut minun mielestä ihan tosi mukava haaste. Kiva jos nappaat tämän. Mukavaa sunnuntaita <3

      Poista
  3. Kiitos haasteesta. Tää on miustakin kiva aihe, mutta pelkään etten pysty tässä hetkessä saamaan riittävän valoisia kuvia... Kokeilen jos saisin vanhoista kuvista keräiltyä teemoittain.
    Itselle valkea on "kakspiippuinen" väri. Toisaalta haaveilen valkopintaisesta kodista. Siis valkeaa pystypaneeliseinää, vaaleita lattioita. Mutta toisaalta haaveilen myös värikkäistä tapeteista.. Oliskin niin yksinkertaista vaihdella, mutta kun ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osallistut jos pystyt :) Nyt on kyllä todella synkät säät kuvaamisen puolesta. Meillä kun valkeaa on isoina pintoina ja ympärillä paljon väriä, niin värejä voisi vaihdella fiiliksen mukaan. Tosin meillä ei paljoa vaihdu, kun on niin juurtuneet ne tietyt värit. Mutta joillekkin vaihtelijalle vaihtoehtona sopisi myös.

      Poista
  4. Kivoja kuvia. Kukkokello sykähdytti erityisesti. Hieno!

    VastaaPoista
  5. Kukkokello on AIVAN mahtava! en oo ikinä moiseen törmännytkään:) Tuo kullan kallis koti kylti on niin ihana kanssa ja niin totta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kellosta ja kyltistä tykkään itekin ja kyltin teksti ni totta :)

      Poista

Tassunjälki olisi mukava.