Syksy, ihanaa kun on. Ihana syksy. Niin paljon kuin tykkään kesästä, niin aina kesän loppupuolella jo odotan syksyäkin. Kun kesä lämpö huokailee viimeisiä henkäyksiä ja villasukat on kaivettava varastosta, se se ei ole minusta lopulta ollenkaan haikeaa. Eilen vietettiin iltaa metsässä työn merkeissä ja kotiin tullessa sytytin ensimmäiset kynttilät, ne kaikki iloiset kirjavat ja ruskan keltaiset. Tänään lämmitän saunan, puusaunan ja kylven pitkän kaavan kautta.
Elokuu oli kaunis ja tämän elokuun viimeisen päivän kuvan myötä toivon onnistunutta ja hyvää Syyskuuta jokaiselle tänne löytävälle. Kuullaan taas ja toivotaan blogimaailman hieman piristyvän vuodenajan myötä.
-Miia
Kynttilän loimussa täälläkin fiilistellään ja villasukat jalassa. Syskystä pidän minäkin :)
VastaaPoistaSyksy on ♡ Vaikka mulle taitaa kaikki vuodenajat olla kivoja. :D täälläkin on jo polteltu kynttilöitä ja eilen oli leivinuunissa ekat tulet. Olipa ihanaa tulla aamulla lämpimään alakertaan. Ja valot, mä oon ollu ihan fiiliksissä iltasin, kun saa pitää kaiken maailman lamppuja päällä! :D
VastaaPoistaSyksy on myös minun mieleeni. Monesti kyllästyn jo kesään kesken kaiken ja alan odottaa syksyä. Tänä vuonna sellaista ei kylläkään tapahtunut, sattuneesta syystä :D
VastaaPoistaTänään olikin kovin syksyistä, seteista ja viluista. Laitoin ekan kerran pitkäääään aikaan pitkähihaisen päälle.
VastaaPoistaKyllä sitä iloitsee vuodenaikojen vaihteluista, nytkin riemumielin toivottaa syksyn tervetulleeksi.
Syksy on kyllä ihanaa ja kaunista aikaa. Harmi vaan kun syksystä nauttimista varjostaa aina lähestyvä talvi.
VastaaPoistaKiitos kommenteista <3
VastaaPoista♥ no oi, kukas siellä köllöttelee! :) onpa hauskaa kun bambi sai uuden, iloisen kodin!♥
VastaaPoista