torstai 16. lokakuuta 2014

Täkkilöitä kylmeneviin iltoihin.


Ai mistäkö pidän myöskin paljon? Juu vanhoista värikkäistä ja kuosikkaista täkeistä. Tällä viikolla meille on kotiutunut kaksi uutta ihanaa täkkiä, joiden alla värjötellä kylminä iltoina. Sähkö on niin turkasen kallista, niin näihin on hyvä meidän torpassa kääriytyä. 

Alkuviikosta kotitui ensin vaaleansininen kukkatäkki kirpparipalstan kautta. Vaaleansininen ja noin hempeä ei ole eniten meidän tyyliä, mutta tuo oli kuitenkin niin kaunis, että kotiinhan se oli tuotava. Punainen ylin täkki kotiutui tänään tuttavaltani ja on mielettömän kaunis ja juurikin meidänlainen. Sininen kukkatäkki on vanhemmiltani ja ollut kotonani lapsuudesta asti, niin kauan kuin jaksan muistaa. Punavalkoinen kukkatäkki on kirpulta ja alin punainen on rakkaalta ystävältäni.

Myös koirat ( varsinkin Aadolf  ) otti uudet täkit heti omikseen :)






Vielä huominen töitä ja sitten syysloman viettoon <3

-Miia

16 kommenttia:

  1. Nuo kaikki on kyllä viehättäviä! Koira kainalossa ja tuollainen täkki peittona, kyllä kelpaa. :)

    VastaaPoista
  2. Oi mitä ihanuuksia teille on kertynyt!! Itsellä oli joskus täkkifobia, arveluttivat kovin, vaan niin on nyt meillekin täkit tiensä löytäneet. Mukavaa syyslomaa, kun sen aika koittaa. Täällä vedellään viimeisiä - miten se aika meneekin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos lomantoivotuksista :) Meillekin täkkejä on alkanut kertymään hiljalleen ja kovasti noista tykkäänkin.

      Poista
  3. Tulipas ihania kuvia koirulista tuon hienon ja muhkean täkkikasan päällä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän tuhannen touhun koirakin rauhoittuu toisinaan :)

      Poista
  4. Ihanat täkit ja koira. Harvoin noita tulee kirppiksillä vastaan (siis täkkejä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Facebookin rättei, lumpui ja retroi palstalla kiertää täkit hyvin. Peruskirppareille en itsekkään niin usein törmää täkkeihin.

      Poista
  5. Aadolf näyttää nauttivan lämpöisestä :D Hienojahan nuo täkit on ! Löytäisipä itsekkin moisia ihanuuksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peukkuja etsintöihin ja kiva kun olet uutena poikennut :)

      Poista
  6. Ihania täkkejä! Minulle kotiutui myös kaksi uutta täkkiä tällä viikolla. Täkkeihin on kyllä ihana kääriytyä ja meillä kissat rakastavat kaivautua niiden alle nukkumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oispas ihana nähdä sinunkin täkkisi. Uskon, että on taas niin ihania, mitä muutenkin kotiisi tulee.

      Poista
  7. ♥ihania täkkejä! söpö koiruli! täälläkin täkki-fani :)

    VastaaPoista
  8. Noita minäkin rakastan. Löysin heti lempparini. Tuo sininen on aivan täydellinen. Lisäksi tuohon kuosiin liittyy muistoja, sillä meidänkin kotona oli minun lapsuudessani juuri tuollaiset peitot. Muistan ne elävästi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo tumma sininen onkin niin ihana ja muistan hyvinkin kuinka varsinkin isä on tuon alla päivätorkkuja sohvalla ottanut :)

      Poista

Tassunjälki olisi mukava.