torstai 1. lokakuuta 2015

Pienin / kun yhteinen aika lemmikin kanssa loppuu.

Yksi tarina alkaa,toinen jatkuu, kolmas päättyy. 

Tämä viikko on ollut tunteiden vuoristorataa ja pääsääntöisesti haikea. Jos ja kun lemmikki on rakas niin yhteinen aika loppuu joskus liian pian, vaikka sen kuinka ajattelisi etukäteen. Pääsiäisena 2013 meille kotiutui eläinsuojeluyhdistyksen kautta aivan mielettömän suloinen ja kovasti häkissään peuhaava kanityttö. Milla tuli tuolloin meille sijaiskaniksi ja kai jo kumpikin tiesi ( tai alitajuisesti ainakin minä ), ettei pupu sijoituskotiin lopulta tullut vaan ikiomaksi ja rakkaaksi lemmikiksi. 

Milla oli kotiin tullessa 4-5 vuotias ja näin ollen tiistaina yhteisen elon loppuessa jo vanhakin tyttö. Reilu vuosi sitten Milla sairastui useiksi päiviksi, mutta meidän ja pupun sinnikkyyden vuoksi aika sai onneksi vielä jatkua. Tuolloin Millan toinen silmä sokeutui samalla, mutta se ei ole touhuja hidastanut tai estänyt. Nyt monien sattumien kautta lähtö tuli hyvinkin pian, enkä täällä sen enempää niitä pui, mutta Millan vointi huononi todella nopeasti ja ärhäkästi muutamassa päivässä, eikä vaihtoehtoja enää ollut muita kuin luopua lemmikistä. 

Vaikka rakkaista luopuminen on raskasta niin välillä ehdottomasti ainoa oikea ratkaisu.

Kun on ollut eläinrakas aina niin jokainen luopuminen on surullista, mutta uskon ja toivon kovasti, että saan omistaa eläimen tai eläimiä vielä ihan tosi kauan. Niin tai no, Aina. 






Millan lähdön samaisena päivänä oli toinenkin merkittävä päivä mitä lemmikkeihin tulee : Meidän Annu, rakas ihana kettutyttö ja vanhempi koiramme täytti 12-vuotta. Tuo pirpana, rautarouva ja niin mainio tyttömme on jo ihan mummukan iässä. Annun syntymäpäivä ja Annun merkitys on kodissa valtava, mutta koska kirjoituksella haluan muistaa tänään ennenkaikkea Millaa niin tuohon syntymäpäiväsankariin palaan kentien lähipäivinä ihan omana kirjoituksena.

Tassunjälki sydämessä, tassunjälkiä sydämmessä.

14 kommenttia:

  1. Voi, otan osaa <3 Silti se kirpaisee sydämestä saakka kun rakkaastaan lemmikkistään joutuu luopumaan, tiedän tunteen. Mutta onnittelut Annulle <3 Täältä lähti tassunjälki sinne Kapulta :)

    VastaaPoista
  2. Osanotto <3
    Eläimestä luopuminen on kamalaa ja sydäntä särkevää :(

    VastaaPoista
  3. Lemmikistä luopuminen on raskasta, vaikka sen tiedostaakin olevan välttämätön ratkaisu. Vaikka Milla jättää tyhjän kolon, olet onnekas että kodissa peuhaa vielä muutama karvaturri. Onnea hurmaavalle Annulle!

    VastaaPoista
  4. Voi Miia... lämmin halaus ja osanotto <3

    VastaaPoista
  5. Tämä on lemmikin omistamisen raskain puoli. Mutta se lohduttaa, että parasta ystävyyttä on päästää ne tuskista kun sen aika on eikä pitkittää kärsimystä. Onneksi on muistot.

    VastaaPoista
  6. Otan osaa suruusi. Tuli itsellekin haikea olo tuota lukiessa ja silmät kostuivat kovasti. Jaksamista toivotan!

    VastaaPoista
  7. Oi voi, olipas harmillisia uutisia täällä. No onneksi jäljelle jäävät muistot ja tuollaiset söpöiset kuvat! :)

    VastaaPoista
  8. Voi miten surullista :'( Rakkaaksi tulleesta lemmikistä on tuskallista luopua. Perheenjäsenestä. Mutta onneksi muistot säilyvät!

    VastaaPoista
  9. Voi miten surullista, huhuh. Lemmikeistä tulee kyllä niin perheenjäseniä, että varmasti tyhjä kolo sydämessä. Halaus.

    VastaaPoista
  10. Vaikka kuinka tietää että näinhän se menee, niin aina se viimeinen ero ottaa koville. Onneksi on muistot.

    VastaaPoista
  11. Lämmin kiitos teille jokaiselle <3

    VastaaPoista

Tassunjälki olisi mukava.