sunnuntai 4. tammikuuta 2015

muutamia pikkuisia touhuja.


Loppuvuosi ja alkanut vuosi on ollut aikamoista touhua ja iloa tehdä pieniä tuunauksia kuin askareita, kirpputorilöytöjä kuin kodinlaittamista. Laitankin ripotellen näistä muistoja, että pysyn jatkossa itse yhtään kärryillä, mitä kaikkea näiden saralta on.


Nämä minun askareet on monesti pieniä ja aika yksinkertaisiakin, mutta itselle ja kotiin iloa tuovia ja sehän se on tärkeintä. Mukava, jos näistä joskus joku toinenkin saa hyvän mielen tai idean.


Nämä iloiset koristeet tein vessan tapetin jämistä. Vessaahan nämä koristamaan pääsikin ja vaikka tonttuset vielä ehti kuviin mukaan niin näiden on tarkoitus olla esillä pidempi tovi, eikä ainoastaan joulun aika. Tapetit leikkasin ympyräksi ja liimasin kaksi puolta vastakkain. Tämän jälkeen hurutin kolme ympyrää keskeltä yhteen ja tadaa näin syntyi koriste.

Tykkään kovasti vanhoista pitseistä ja joulun alla muutama vanha tyynyliina meille päätyikin sekä yksi vanha lakana. Lakanasta tein verhon keittiön nurkkaukseen. Verhonkin kuvaan, no ehkäpä joskus. Liinat päätyi koristeeksi. Nämä ihanuudet on paikalliselta eläinsujelu yhdistyksen kirpputorilta todella edulliseen hintaan. Ja mikäpä mukavampi, kuin se, että raha menee vielä itselle tärkeään aiheeseen. Ihanuus pöllö on Annin tekemä.

Vierashuoneen oviaukkoon tein muutaman tälläisen valokuvanauhan roikkumaan. Vanhat kuvat on itselle tärkeitä ja rakkaita. Kansioita on kertynyt useampi minulle, muistoina isotädiltä ja mummolta. Kuvat on todella kauniita ja useissa kuvissa on itselle rakkaita ihmisiä. Tiedän, että olisin voinut ottaa kuvista kopiot, mutta päädyin laittamaan nauhoihin aidot kuvat. Nämä oli helpompi kuvata näin, kun oikeassa paikassa. Kuvat roikkuvat alakkain siiman varassa. Näistä tykkään tosi paljon <3

Kesällä kerran. Kauan, kauan sitten.. <3

Korut pääsivät roikkumaan seinälle uusissa pidikkeissä. Suunnittelin hankkivani näihin kauniit ja värikkäät nupit, mutta  teinkin sellaiset itse. Pohjana on viininpullon korkista leikattu pohja ja päällä makuuhuoneen tapetin jämä. Päällinen on liimattu naulaan, joka on nakutettu seinään. Nämä korut ovat makuuhuoneessa ja käykin nätisti tapetin kanssa yksiin. Sieltähän se tapetti takaa kurkkiikin :)


Yhteen nuppiin lennähti lintukin. Lintupieni, roskiin menolta pelastettu.


Eilen olin rakkaiden ystävien kanssa iltaa viettämässä. Hyvä seura, hyvä ruoka ja tanssahtelu pilkkuun asti, ai että, kyllä tekee välillä niin hyvää. Päivällä kävin kirpuilla. Etsimääni lamppua en löytänyt, mutta muutaman muun ihanuuden jonka sitten ehkäpä taas kuvaan toinen päivä.


Leppoisaa sunnuntain jatkoa pistäytyjille <3

12 kommenttia:

  1. Voi ei, miten kivoja juttuja olet väsännyt! Vanhat lakanat pitseineen ovat kyllä niin ihania ja mikä parasta jos niitä tekee jotain mikä pääsee näkösälle ja käyttöön. Liian usein pitsilakanat kätketään kaapinperukoille. Mukavaa päivää sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Vanhat pitsit on kyllä niin kauniita. Harmittaa ettei mummon tekemiä ole enää tallella. Voi miten ne lapsuudesta muistan hyvin.

      Poista
  2. No mutta siellähän on tehty mukavia askarteluja! Tuon idean nuista seinänupeista kaulakoruille mie varmaan lainaan sulta, tosi käteviä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ihana jos lainaat :) Se on blogien parraita puolia omasta mielestä : saada uusia vinkkejä ja ehkä itsekin antaa.

      Poista
  3. Nyt tekis mieli näprätä itsekin jotain. Milleköhän alkais- hmmm:)

    VastaaPoista
  4. Voi, kun olet ollut ahkera :) Minä pääsen kohta myös puuhastelemaan unelmani parissa, kun muutto lähestyy... Onnellista kuluvaa vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa. Saatte niin mieluisan ja kauniin kodin. Onnellista ja hyvää alkanutta vuotta sinulle myös.

      Poista
  5. Kylläpä tuli kirpparilla oikein huono mieli, kun joku oli tuonut kansiollisen verran todella vanhoja valokuvia myyntiin ja ihan melkein ilmaiseksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijai, sellaislla kuvilla harmillisesti ei ole myyjälle sitten ehkä tunne arvoa.

      Poista
  6. Hauskoja ja kekseliäitä askarteluita, tykkään! Vanhat valokuvat ovat ihania.

    VastaaPoista

Tassunjälki olisi mukava.