Meillä laitetaan ruokaa, paljon. Hyvää ruokaa ja monesti pitkän kaavan kautta. Ukkeli on vielä innokkaampi ruuanlaittaja, vaan tykkään tuosta hommasta minäkin. Sunnuntaina tein kasvislasagnea ja hitsi vie olipas aika hyvää. En ole kasvissyöjä, mutta mielelläni myös kasvisruokaa syön / teen. Nyt olen syönyt tuota ruokaa kolme päivää ja voin suositella kyllä. Yllättävän työläs tuo oli, että jos teet tätä, niin ota kunnolla aikaa. Miksei voisi käyttää pakastekasviksiakin, mutta itse tein kyllä tuoreista, joita meillä muutenkin käytetään lähes aina.
Ohje herkkuun täällä. Itse laitoin mausteita enemmän oman tuntuman mukaan. Lisäsin ohjeeseen myös porkkanaa ja aurajuustoa.
Huomenna ollaankin jo puolessa välissä viikkoa. Viime viikolla aloitin kundaliinijoogan ja huomenna menen sinne toistamiseen. Voi kyllä, tuli niin hyvä olo ja mieli tuosta, että aion ehdottomasti ottaa viikottaisista käynneistä tavan. Sain mukaan myös ystäväni, joten kaksinkertainen hyvä syy uudessa harrastuksessa samalla :)
Lisää kundaliinijoogasta täällä
Lisää kundaliinijoogasta täällä
Moikka!
Kyllä kotitekoinen ruoka on sitä parasta!
VastaaPoistaUseimmiten kyllä peittoaa niin ravintoloiden ruuat, vaikka tietysti on kiva välillä hemmotella ravintolassakin muuntyylisellä ruualla :)
Poista♥nam, niin hyvän näköistä!
VastaaPoista:)
PoistaKauniita värejä, raikkaita kuvia :)
VastaaPoistaLasagne on itsetehtynä todella hyvää. Kaiken lisäksi se paranee vanhetessaan. Pitäisi tehdä itsekin viikonloppuna!
Kiitos. Lasagne on hyvä ja vähän kuin moni muukin ruoka niin voi parantua jopa päivien kuluessa :)
PoistaIhanan värikästä. Yritän laittaa vähintään kerran viikossa kasvisruokaa. Nyt se onnistuikin hyvin, kun tein tattirisottoa mökiltä kerätyistä sienistä ja punajuurivuokaa, kun olin ostanut pussillisen punajuuria, eikä kaikkia ollut käytetty.
VastaaPoistaMinullakin tavoite vähintään kerran viikossa laittaa kasvisruokaa :) Sinulla vielä oma keräämät sienet, kiva kuulla ja tuo on luomua jos joku :)
PoistaJooga on kyllä niin mukavaa. Harmi vain, ettei siihen ole hetkeen ollut mahdollisuutta.
VastaaPoistaMinä ajattelin tietoisesti lisätä kasvisruokia viikon ruokalistaamme. Olokin on pirteämpi kun muistaa syödä kasviksia.
Toivottavasti pääset vielä joogailemaan jos / kun siitä pidät :)
Poista