torstai 26. marraskuuta 2015

Väriä ja emalia kesältä / menovinkki myös talvelle


Jihuu arvatkaapa kenellä alkoi pitkä viikonloppu? Oikein, minulla. Huomenna on ensimmäinen vapaa :) 

Tänä viikonloppuna ja näillä vapailla suunnistan Vääksyyn. Vääksy on ihana, idyllinen ja pieni kunta Päijät-hämeessä. Vääksyssä olen vieraillut muutaman kerran kesällä, mutta tälläkertaa suuntaan myös näin talvella joulumarkkinoiden ja vanhan vääksyn joulun avajaisten vuoksi. Joulumarkkinat ja joulu. Hmm, lumi on oleellinen ja ehdoton puuttuva harmi, mutta puitteet on kunnossa. Vääksyssä on kaunis vanha kanava, mylly, kahvilat ja putiikit ( jotka lumi ehdottomasti kruunaisi. Hitsi. ) Suosittelen Vääksyä kesän vierailukohteena, mutta vierailukohteena muulloinkin.

Kesällä käydessä poikkesin antiikki ja keräilymessuilla, joissa oli kippoa, kuppia, väriä ja kuosia omaan makuun paljon, joten terveisiä torstai iltaan värien muodossa. Terveisiä muutaman kuvan kautta myös Lauran kaupasta, joka on ihana miljoonan tavaran kauppa kauniilla pihapiirillä samaisessa kohteessa.










Lauran kauppa

Lauran kauppa

Lauran kauppa


Nämä ihanuudet tarttui itselle matkaan messuilta. Lauran kaupasta mukaan tarttui ylempänä näkyvä turkoosi lintu.

7 kommenttia:

  1. Ah, miten silmiä helliviä värejä taas <3

    VastaaPoista
  2. Vääksystä olen kuullut paljon, mutta en ole vielä koskaan siellä poikennut. Tunnin ajomatka tuntuu välillä niin pitkältä. Toivottavasti saat roppakaupalla joulumieltä viikonlopun riennoista! Mukavaa ja rentouttavaa pitkää viikonvaihdetta.

    VastaaPoista
  3. Upeita värejä kerta kaikkiaan, oikein sellaisia herkkuvärejä :) Vääksyn kanava on kyllä kaunis. Ja tuo Lauran kauppa oikein hauska, sieltä löytyy vaikka mitä ;)

    VastaaPoista
  4. ♥vau, niin paljon mahtavan ihania juttuja!

    VastaaPoista
  5. Vau, mikä värien runsaus. Siellä näkyi tutun näköisiäkin astioita lapsuuden ajoilta.

    VastaaPoista
  6. Työkaverini on kehunut tuota Lauran kauppaa. Vitsi, sinne pitäisi joskus päästä.

    VastaaPoista
  7. Ihania aarteita ♥ Tällaisten kuvien katselu ei kyl helpota mun päivä päivältä pahenevaa kulhokuumetta yhtään =)

    VastaaPoista

Tassunjälki olisi mukava.