tiistai 10. marraskuuta 2015

Ruoka / muistutus arvonnasta.


Marraskuu, kaikkein hämärin ja haikein kuu mitä luontoon tulee. Ajattelin alkuun ettei tunnu miltään marraskuun vaihtuminen, mutta hitsi vie kyllä tämä valottomuus saa väsyneeksi ja jotenkin apeaksikin. Kaikki on kyllä pääsääntöisesti hyvin, mutta ennenkaikkea tekisi mieli olla vain kotona, syödä ja nukkua. Ennenkaikkea syödä. 

Arkisin meidän ruokailut koostuu hyvinkin säännöllisistä ajoista ja normaaleista kotiruuista. Tykätään tehdä parin-kolmen päivän ruuat kerralla ja mielestäni moni arkiruoka vain paraneekin seuraavaa päivää kohden. Usein ( lähes aina ) tehdään ukkelin kanssa molemmat omat ruokamme. 

Viikonlopun ruokia mietitään yleensä jo pitkin viikkoa ja viikonloppuisin syödäänkin yleensä hyvin, ilman aikatauluja ja paljon. Yleensä liian paljon, mutta ruoka : yksi elämän parhaita asioita.

Viime viikonlopun ruokana oli mitä herkullisinta risottoa ja lohta ja jälkiruokana tuorejuusto / suklaakakkua. Olisipas mukava kuulla mitä teillä syötiin? :) ( täällä blogissa olemisessa kun mukavimpia juttuja on vaihtaa ideoita muiden kanssa. )

Näiden myötä siis mukavaa viikonjatkoa ja  minä täällä kurinalaisesti vietän muka herkutonta viikkoa, taas kerran. Kyllä elämästä saa ja pitää nauttia tottakai, mutta jos taas hieman keventäisi tätä nauttimista..

PS : Vielä ehtii mukaan arvontaan !


Kuva otettu jo aiemmin. Tälläkertaa tankoparsan tilalla oli mangoa, joka sopi lohen kanssa hyvin.

6 kommenttia:

  1. Meillä, aikuistaloudessa, ei tehdä säännöllisesti "oikeaa" ruokaa viikolla. Syödään viikonlopun jämiä , voikkareita ja joskus innostun pyöräyttämään suolaisen piirakan tai lämpimiä leipiä. Tähteistä siis. Viikonloppuisin meilläkin panostetaan enemmän ruokaan. Ja päiväkahveisiin sekä jälkkäreihin.
    Ykkösherkku viikonlopun ruoista taitaa edelleenkin olla riisin kanssa tarjottava kanacurry. Tänä viikonloppuna tein kahta erilaista. Toinen oli googlettamalla löytynyt green chicken curry pitkän kaavan mukaan kaikkine mausteineen (oltiin reissussa ja toin sieltä "aitoja", tosin taitaa niitä saada täältäkin etnisistä kaupoista). Toinen oli sitten oma perusversio samasta. Eipä ollut hurjia eroja näissä vaikka aikaa meni tuplasti enemmän tuon ekan version tekoon.
    Koska oli isänpäivä niin tein päiväkahveille kahta eri suklaista (miehen)herkkua eli suklaamuffineita ja Brownie-kakun vaniljakastikkeella.
    Edellisenä viikonloppuna tein matkasta inspiroituneena kookosmaidossa keitettyä basmatiriisiä (nam!) ja uunilohta itämaisin maustein (paikallisesta marketista ostettu valmis mausteseos). Jopas oli hyvää!
    Kunhan curry alkaa tökkiä, meillä palataan varmaan pastan pariin. Ja onhan tuo joulukin tulossa...

    VastaaPoista
  2. Kyllä se meilläkin viikolla on niin että syödään sitä mitä kaapista löytyy ja viikonloppuaterioihin panostetaan enemmän. Uusin harrastuksemme on tehdä lauantairuoka miehen kanssa yhdessä. Yhteiset perhepäivälliset sunnuntaisin ovat jääneet nyt vähemmälle kun toinen lapsistani muutti opiskelujen perässä Imatralle. Näitä yhdessä pöydän ääreen kokoontumisia kyllä kaipaan.

    VastaaPoista
  3. Risottoa ja kalaa, nam! Tästä tulee nälkä.

    VastaaPoista
  4. Meillä syödään joka päivä aamiainen, päivällinen ja iltapala yhdessä. Kun on kasvavia urheilijoita talossa, se vaan on pakko.
    Sunnuntaina herkuttelumme rosmariiniperunoilla ja lammaspyöryköillä. Vegetaristille tein porkkanapihvejä. Jälkkäriksi leivoin appelsiinisuklaakakun. Nam!

    VastaaPoista
  5. ♥ruoka on ihana "asia", siitä nauttikaamme ♥

    VastaaPoista
  6. Miten tää marraskuu voikin olla näin hankala! Pimeys imaisee sisäänsä. Onneksi on herkkuja ja ihana koti jossa möllöttää :)

    VastaaPoista

Tassunjälki olisi mukava.