Miten sinusta tuli minun / onnea rakas ystävä

Tällä viikolla, huomenna torstaina meillä vietetään syntymäpäiviä, erityisen koiran 13-vuotispäiviä.

Vaikka olen hoitanut iät ja ajat muiden koiria, ulkoiluttanut naapureiden koirat ja saanut pitää " puolikoiria " pitkään, niin ajatus ikiomasta koirasta odotti ja odotti. Lapsena ja nuorena en saanut omaa koiraa, vaikka meillä paljon koiria hoidossa kävi ja muuten eläinrakkauteni oli kaikkien nähtävillä ja kuultavissa. Myöhemmin muuttaessani yksin oman koiran ottaminen kesti jonkun vuoden, mutta oli aina selvää, että moinen joku kaunis päivä minulle tulisi. Tulihan se ja lopulta hyvin nopeasti.

Annu, Annubella, alunperin virosta tullut ja monta kotia nähnyt koira oli tuolloin reilu 3 vuotias kun luokseni päätyi ja ystävyys alkoi. Ensimmäisestä päivästä lähtien oli selvää, ettei tuo koira enää kotia vaihtaisi, mikäli ikinä asia olisi minusta kiinni. Annu ei millään tavalla ollut helpoin vaihtoehto, mutta paras vaihtoehto minulle. Kun on kolmen vuoden iässä vaihtanut kotia jo neljästi niin luotto ihmisiin saattaa horjua. Kun Annu oli kotiutunut niin käytöksen myötä selvisi ettei koira sietänyt miehiä. Tämä selvisi sillä kun ukkeli tuli käymään ensimmäistä kertaa meillä ja koira luikki seiniä pitkin, joutui jopa kädestä nappaamaan. Myöhemmin pihalla haukuttiin ja pelättiin kaikki lähelle tulevat miehet, mutta tästä asiasta en saanut enää vastausta edelliseltä omistajalta. Jatkossa huomasin koiran pelkäävän myös pahvilaatikoita ja kovia ääniä. Selvin pelko oli miesten pelko, joka väheni hiljalleen ja jo muutaman kuukauden jälkeen tervehtijän sukupuolella ei ollut kummoistakaan merkitystä. Myöhemmin ei minkäänlaista.

Kun ottaa kiertokoiran niin on oleellista tietää taustat ja omata itsellä vahva tieto ja tahto auttaa eläintä. Kotia vaihtavan eläimen kanssa tarvitaan monesti myös kärsivällisyyttä, aikaa ja pitkää pinnaa. Itsellä ei ollut tietoa koiran alkuperästä paljoakaan, mutta halua tutustua sitäkin enemmän. 

Vuosien aikana ollaan Annun kanssa kasvettu hitsin tiiviiksi pariksi. Annun ikuinen karvanlähtö saa minut toisiaan hermoromahduksen partaalle, mutta samaan aikaan ja hetkessä pakahdun hänen älyyn ja kauneteen. Miten kukaan on noin suloinen kaikkinen valtavine korvineen ja keppijalkoineen, entä miten kenenkään hengitys haisee tuollatavalla kalapuikolta tai tassut tuoksuu popkornilta. 

Annu on äärimmäisen viksu ja jos koirasta voi sanoa, että joku on kuin ihmisen mieli niin hän on. Olen jo vuosia naureskellut miten Annulle sopisi pyöreät silmälasit ja aamulehti, enkä myöskään ihmettelisi jos hän vielä puhuisikin. 

Annu rakastaa ehdoitta ja rakastan Annua ehdoitta. Hän on taatusti tovereista parhaita.

Vaikka koira on jo vanhakin, niin Annun iän huomaa lähinnä unen sikeydestä ja paljoudesta. Nukkuminen on Annun lempiasioita ja vielä parempaa jos sen saa tehdän sohvalla tai sängyllä, pää tyynyllä. Kuulo on hiipunut viime vuosina, mutta tuntuu olevan välilä enmmän valikoiva kuin huonontunut. Ruoka on ollut kovasti mieleen aina, mutta ruuan maistumisen myötä ateria on tarjoiltava hyvinkin tiettyyn kellonlyömään. Ulkoilu on päivän parhaita asioita, mutta usein ulkoiluksi riittää omalla pihalla kirmailu ja istutusten kapsuttelu maasta. Pidemmillä lenkeillä askel jo painaa hiljalleen.

Pidemmittä puheitta :

Onnea ja pitkää ikää kettu, olet erityinen <3