Sunnuntait on kyllä loikoilun päiviä meidän torpassa. En oikeastaan koskaan tee sunnuntaiksi suunnitelmia, mutta toki muutakin voi tehdä kuin loikoilla, mutta ne muut toimet tulee sitten fiiliksen mukaan. Tänään leikattiin omena- ja kirsikkapuu, nyt sitten jännityksellä odotellaan seurauksia.. Myös pyörä on huollettu kesäkuntoon ja aamulla on tarkoitus aloittaa fillaroinnit työn ja kodin välillä. Kohta namikaupan kautta teeveen ääreen loppuillaksi.
Eilen tehtiin retki takapihalle savustuksen ääreen. Vietiin tuolitkin ensimmäistä kertaa alas talven jälkeen ja kyllä kelpasi auringon äärellä savustella. Tuolit täytyy tässä hamassa tulevaisuudessa kenties öljytä tai maalata ;) Illalla lähdin ystäviä tapaamaan vielä, mutta palasin puolen yön jälkeen kotiin, joten tämä päivä ei mennyt ihan kiville.
Nyt hiljalleen valmistautumista uuteen viikkoon ja uusiin kujeisiin. Tiistaina näen rakkaan ystävän muutaman sadan kilometrin päästä. Jos hyvin käy niin nähdään uudelleen viikonloppunakin. Ei voi kun taas kerran todeta, että jotkut ystävyydet ne kestää välimatkasta ja etäisyydestä huolimatta ehkä ja toivottavasti aina.
Moikka. Lämpöistä ja mukavaa viikkoa kaikille.
-Miia
Tuollaiset sunnuntait ovat parasta..:)
VastaaPoistaAurinkoista viikkoa sinnekin. Ihanaa kun kevät tulee vauhdilla. :)
VastaaPoistaKyllä, kohisten. Ihanaa :)
PoistaAurinkoista viikkoa sinne täältäkin :) Mukavalta näyttää tuo teidän takapiha :)
VastaaPoistaKiitos. Voi takapiha on ihana, suojaisa ja rauhallinen. Vielä kun sinne saadaan terassi ja istutuksia niin tulee oltua enemmänkin.
PoistaHip hei, kiva uusi blogituttavuus ja koirille terkut Kummitustalosta.
VastaaPoistaKivaa kun olet löytänyt tänne :) Ja minähän teen vastavierailunkin tässä joku hetki.
Poista