Annu

Annu, Ansku, Annubella, Bansku, Banaanirouva, Kettu, keppijalka..Vuorossa meidän kolmannen ja viimeisen lemmikin esittely. Minun ikioma ja ensimmäinen oma koirani koskaan.

Voi jestas kun minä olen lapsena ja nuorena haaveillut omasta koirasta aina. On ulkoilutettu naapurien ja kylänraitin koirat kiireestä kantapäähän. "Saako silittää, saako joskus taluttaa? ". Koskaan en kuitenkaan saanut lapsena koiraa, vaikka muutama koira oli meillä säännöllisesti päiviä, joskus viikonkin hoidossa.

Aikuiseksi tultuani ja yksin asuessa minä eräs kaunis päivä päätin hankkia koiran, vihdoin olisi koiran aika. Muutamasta koirasta soitin eläinsuojelu yhdistykseen, kunnes sitten apulaa ( lemmikkien myynti, osto ja annetaan-palsta ) seuratessa silmiini osui Annu. Koira oli tuolloin reilu 3-vuotias. Lähes siltä seisomalta kuvan nähdessäni tiesin, että tuota oli lähdettävä katsomaan. Sehän näyttikin ihan minulta silloin. Minulla oli musta tukka ja pillifarkut, Annulla mustaturkki ja hieman katukoiran olemus. Annu oli kiertänyt useammassa perheessä ennen minua, olen Annun neljäs omistaja. Hakutilanne oli kiireinen kaikkiaan ja jotkut kysymykset jäi lopullisesti auki. Annu on tullut Virosta alunperin. Ymmärsin, että koira olisi katukoira, mutta papereissa on kuitenkin syntymäaika päivämäärineen. En sitten tiedä onko koira alunperin katukoiran pentu vai kuinka aika on määritelty niin tarkkaan. Virosta koira on tullut kuitenkin ja Virossahan katukoirat ovat hyvinkin yleisiä. Annuun tutustuttuani olisin kysellyt omistajalta muutamasta asiasta lisää, mutta en saanut häneen enää yhteyttä muutaman kerran jälkeen. Nykyään olisin huomattavasti takempi koiran menneisyydestä, silloin tärkein oli saada koira. Koiran kanssa oli haasteita aluksi, erityisesti miesten suhteen. Myös pahvilaatikoita ja kovia ääniä koira pelkäsi. Enää sukupuolella tai pahvilaatikoilla ei ole väliä, pamauksia Annu pelkää edelleen ja varmasti aina.

Nyt Annu on reilu kymmenen  vuotta. Tuossa se tuhisee kylkikyljessä sikeää unta nytkin. Annu seuraa minua oikeastaan aina ja kaikkialle, vessaan ja suihkuun. Kuitenkin suosiossa minulla on yksi suuri haastaja : ruoka. Voi miten tuo repolainen hörökorva rakastaa ruokaa, ajatusta ruuasta ja ruuan tuoksua. Annua on kuvailtu sanoilla " ihmisen mieli " ja sitä tuo koira todella on. Me jutellaan Annun kanssa paljon ja ulkoillessa en epäilisi yhtään, jos hän kaivaisi silmälasit ja hesarin tarpeilla ollessaan esille. Tuo on niin uskollinen tuo koira, että joskus häkeltää miten paljon lemmikki voi omistajaansa rakastaa.

Minun  niin rakas koira, ikioma. Toivottavasti meillä on yhdessä vielä monta yhteistä vuotta. Vaikka Annu on virkeä ja iloinen niin hiljalleen huomaan Annun nukkuvan aina vain  sikeämmin ja enemmän.

Nyt me jatketaan pötköttelyä ja kyljekkäin tuhinaa maajussille morsian esittelyjakson parissa.

Heippa <3