Lauantaina saimme yllätys yövieraita. Ihanat ystävät, jotka tekevät muuttoa Jyväskylä-Helsinki välillä pysähtyivät yökylään meillä. Syötiin hyvin, grillattiin, naurettin paljon ja käytiin kylillä.
Eilen ja tänään olen hoitanut muutaman virastojutun, käynyt kiinalaisessa syömässä, käynyt kylillä ja ollut kotona. Tänään viraston jälkeen poikkesin satamasta maailman parhaat kroisantit hakemassa, sekä hyvin pikaisella kirpparikatsauksella. Täällä järjestetään heinäkuun joka tiisatai peräkonttikirppari, mutta jo ennen perille pääsyä ounastelin, että sää verottaa niin myyjiä kuin ostajia. Viime vuonna kyseinen tapahtuma oli aivan ihana käydä ja toivottavasti seuraavina viikkoina sää suosii niin aarteiden myyjiä kuin ostajia tätä päivää paremmin. Mitään ostoja en tehnyt, vaan sateesta johtuen kävelinkin kojut hyvin pikaiseen läpi ja muuten kuljettiin satamassa hetki. Täällä meillä Lahdessa satama on minun lempipaikka heti kodin, kodin pihan ja metsän jälkeen. Yleensä paikka on hyvinkin suosittu, varsinkin kesällä, mutta tänään niin terassit kuin laivat huokuivat tyhjyyttä. Oi voi kesä, sinua niin kovin kaivataan.
Loppuviikolle on muutama suunnitelma ja koirien hoitajatkin saapuvat meille. Lauantaina pakataan kimpsut ja kampsut ( tai minä tietysti innokkana jo osan pakannut ) ja lähdetään Turkin lämpöön ukkelin kanssa. Mmmm, ihanin päästä takuuvarmaan lämpöön ja lomalle. Olen laskenut jo päiviä, pian kai on laskettava tunteja.
Ihania kesäpäiviä kaikille poikkeajille ja toivotaan, että heinäkuu tuo viimeistään kesän mukanaan. Kirjoittelen reissun jälkeen lisää. Heippa :)
Oi sinua onnellista kun pääset lämpimään pois täältä harmaudesta! Mukavaa lomaa :)
VastaaPoistaKiitos :) Sinun blogista voitettu meikkipussukkakin on mukaan pakattuna :)
PoistaMukavaa matkaa!
VastaaPoistaSatamat ovat mukavia paikkoja kuljeskella, olivatpa ne sitten meren tai järven rannalla!
VastaaPoistaLämpöisiä lomatunnelmia!
Kiitos :) Satama ja vesi on on tämän kaupungin kauneinta.
Poista