keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Rauhaa, joulurauhaa..


Heippa ja tunnelmallista joulunaikaa tänne blogin puolelle. Lumeton joulu ei  ole ollenkaan sellainen mitä vuoden joululta odottaa. Ei, ei. Pikemmin odotan lunta, pakkasta, punaisia poskia ja narisevaa lunta huopikkaiden alla. Mää halluun laskemaan pulkkamäkeä ja hiihtämään jäälle! No tai siis oikeasti en menisi, mutta noin niinkun ajatuksen tasolla.

Näille säille kun ei ikävä kyllä mitään voi niin nautitaan kaikesta muusta mitä tähän juhlaan ja pyhään liittyy. Hiljaisuus, tunnelma, tuoksut, ruoka, läheiset. Olen kuullut, huomannut ja lukenut, että harmillisesti tämäkin pyhä on monelle suorittamista ja menemistä " koska pitää ", mutta toivottavasti suurinosa nauttisi ennenkaikkea niistä asioista jotka on itselle tärkeitä.

Me vietetään kolmatta kertaa joulunaika keskenämme ukkelin ja karvatassujen kanssa. Näinä juhlina toivoisi, että muukin perhe asuisi lähempänä, mutta näinä juhlina nauttii ennenkaikkea siitä kun saa rauhoittua ja olla kotona , kotona missä on kaikkein paras olla. Rakkailla muillakin on hyvä siellä missä on ja kokemuksesta tiedän, että tämä on parempi vaihtoehto kuin pakata kimpsuja, kampsuja ja koiria autoon ja ajella sinne ja tänne. Ajellaan sitten toiste ja nautitaan nyt tästä hiljaisuudesta. 

Alunperin  kolme vuotta takaperin jäätiin kotiin remonttien takia ja tuolloin huomattiin ettei kotijoulu ole ollenkaan huono vaihtoehto, varsinkin kun ukkelin vapaat alkaa vasta aatonaattona. Nuita vuosia ennen ajettiin aatonaatto illaksi minun vanhemmille etelä-savoon ja aatoksi siskon perheelle vielä savommaksi. Siinäpä sitä kulkiessa vapaat vierähtäkin.

Omiin perinteisiin kuuluu lämmittää aamulla sauna, syödä puuro ja käydä haudalla. Iltapäivällä savustetaan kala, syödään hyvin ja vasta illantullen avataan lahjat. Tuokin se on hassu perinne : Lahjoja ei avata meillä ennen iltaa vaikka kuinka keskenämme ollaan. Kyllä se on jännitys pidettävä iltaan saakka :)

Kiitos kuluneesta vuodesta ja jokaikinen kerta jokainen kommentti on lämmittänyt. Täällä elellään hienoista blogihiljaisuutta, mutta varmasti kirjoitellaan ja kuvataan kun aihetta on. Kuullaan siis, vaikkakaan ei tuontuosta.






<3

9 kommenttia:

  1. Meillä on myös miehen kanssa muodostunut sellainen oma perinne lahjojen kanssa, että ne avataan aina illalla :) Yleensä käydään jouluaattona sekä omilla vanhemmillani, että miehen vanhemmilla. Omille vanhemmilleni on matkaa noin 80km ja appivanhemmille 130km joten saa kummasti koko päivän kulumaan vierailuissa. Sitten kun illalla kotiin ajellaan, niin rapistellaan paketit auki :)

    VastaaPoista
  2. Mekin vietimme laiskaa ja rentoa kotijoulua. Mielummin kestitsen kuin lähden itse liikenteeseen.
    Huomenna jo vuoden viimeinen päivä, hurjaa kuinka aika rientää! Onnea ja iloa, kuullaan.

    VastaaPoista
  3. Hyvää alkanutta vuotta ketunkololle!

    VastaaPoista

Tassunjälki olisi mukava.