lauantai 5. syyskuuta 2015

Myrskyn jälkeen on poutasää / aitaamaton aita..


Lauantai, tämä lauantai kun me vihdoin ja viimein rakennetaan aita meidän pihalle. Rakennetaan aita, koirat kirmaa vapaana ja illalla paistetaan nuotiolla makkaraa. 

Eipä ! Eipä, vettä tulee taivaan täydeltä taukoamatta ja ukkonen pauhaa suoraan kodin yllä. Hmm, noo minäpä sytytin kynttilät jo ennen puolta päivää. Jos aitaverkot on odottaneet jo vuoden varastossa niin eikö nuo lie odota siellä huomiseenkin. Tosin toivon, että illantullen helpottaa ja päästään aitaamisessa edes alkuun. Verkko meillä on ollut jo viime kesästä saakka, mutta tolpat ja muut tarvikkeet hankittiin vasta eilen. 

Kun asuu vanhassa talossa ja remontoitavaa on paljon niin jotkut asiat vain siirtyvät. Onneksi ollaan jo voiton puolella niin monessa asiassa mitä kunnostukseen tulee niin yhden aidan kanssa ei ole oikeastaan kiire, ei mikään.





Syksy, syksy, syksy. Kuinkahan monesti voin sanoa tai kirjoittaa kuinka syksy on ihana ja varsinkin tämä vasta vaihtunut vuodenaika on kerrasta toiseen mieleeni. Jos vettä sataa viikosta toiseen niin kyllä sekin tökkii jossain vaiheessa, mutta tässä vaiheessa vielä odotan ruskaa ja kirpakoita syyspäiviä. Kevät, kesä, syksy. Ihania kaikki. Talvestakin tykkäisin mikäli olisi kunnon talvi, paukkuvat pakkset, pakkasen punaiset posket ja nariseva lumi kenkien alla. Ikävä kyllä talvi ei kovin usein ole sellainen, mutta jos talvessa ei ole muuta hyvää niin ainahan on joulu <3

Nyt hyvää viikonlopun jatkoa jokaiselle ja kuullaan taas.

8 kommenttia:

  1. Oulussa puolestaan on nyt aivan ihana sää. Olimme Rasavilin kanssa hetki sitten jokivarressa lenkillä ja kyllä oli kaunista! Ei hassumpaa tämä syksyn tulo sittenkään.

    VastaaPoista
  2. Meillä täällä oli tänään oikein kaunis sää. Toivotaan, että sää paranee sielläkin, niin saatte aidan pystyyn :) Kaunis, syksyinen tunnelmakuva <3

    VastaaPoista
  3. Kyllä on kovin ailahtelevat olleet ilmat täällä meilläkin. Ihana on kuitenkin istua kotosalla ja poltella kynttilöitä. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Kaatosadetta ja auringon pilkahdusta vuorotellen ollaan täällä saatu tänään, oivallinen syss-sää siis. Kiva idea laittaa kynttilät emalimukeihin. Ja kerkiihän sen aidan myöhemminkin pystyttää.

    VastaaPoista
  5. Mie kans kattelin, että onhan hauska idea isommille kynttilöille. Voipi olla, että matkin :)

    VastaaPoista
  6. Aidan kanssa meni ehkä mönkään, mutta tunnelma oli kyllä kohdallaan. Tykkään!

    VastaaPoista
  7. Mä olen monesti miettinyt, etten varmasti pitäisi kesästä niin paljoa, jos ei olisi muita vuodenaikoja. Ei kesässä olisi mitään ihmeellistä, jos se kestäisi ympäri vuoden =) Onhan syksyssä ja varsinkin sateisissa päivissä sekin hyvä puoli, että saa hyvällä omalla tunnolla kölliä sohvalla =)

    VastaaPoista
  8. Tykkään vuodenaikojen vaihtelusta, jos vuodenajat vaan eroaisivat kunnolla toisistaan eikä koko ajan olisin noin viisi astetta lämmintä ja sataisi. No onneksi saatiin kunnon kesä ja nyt on ollut muutama mukava kuulas syyspäiväkin.
    Meidänkin talossa on yhtä sun toista keskeneräistä. Kaikki aikanaan, vaikka välillä rupeaa kiukuttamaan, että koska oikein
    on aikaa tarttua kaikkiin keskeneräisiin hommiin.
    Mukavaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista

Tassunjälki olisi mukava.