sunnuntai 2. elokuuta 2015

Iloisia, punaisia.


Kotona taasen, mukavan mökkeilyn jäljiltä. Ihana mökki, ystävät, sauna, päijänne ja paljussa kylpeminen. Tykkäsin paljon, mutta vaikka kuinka mukavaa on poissakin käydä niin aina on myös ihana kotiin palata. Ukkeli oli tehnyt ruuan, koirat oli jopa eilistä iloisempia, kirsikat entistä punaisempia. 

Meillä on kirsikoita tänä vuonnaa ensimmäistä kertaa paljon. Meillä kasvaa pihassa kaksi kirsikkapuuta ja parin aiemman vuoden sato on ollut yhdellä kädellä laskettavissa, mutta tänä vuonna kirsikoita tulee ja tulee. Herkkuja on satoja ja päivässä tapahtuu jo hurja muutos. Muistatteko kun alkukeväästä kirjoittelin kirsikkapuusta ja keijuista? Liekkö sato sitten keijujen ansioita :)






Mukavaa sunnuntaita ja alkanutta elokuuta tänne löytäville. Täällä lomalainen viettää lomaa vielä viikon, vihiiii :)

16 kommenttia:

  1. Upeita kirsikoita! Mulla alkaa työt ja loma loppuu :( Nauti sinä ihanasta leppoisasta lomaviikosta!

    VastaaPoista
  2. Meilläkin kirsikkapuu näyttää hyvältä - kukkiakin oli ensimmäisen kerran kunnolla - (puu on vielä pieni) - mutta omenapuut eivät juuri kukkineet- missä lie oli pölyttäjät ..ois varmaan tarvittu niitä keijuja :) Täällä vielä viikko lomaa ja juuri toisella korvalla kuuntelin, että aurinkoakin on luvassa -- en laita pahaksi - niin paljon on satanut, että piha melkein litisee märkyyttään :(. Mukavaa lomaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkoa on kyllä riittänyt tällä viikolla. Mukavaa ja niin tervetullutta.

      Poista
  3. Kirsikat ovat niin hyviä! Minulla on myös vielä viimeinen viikko lomaa jäljellä. Lähdemme muuttamaan esikoista Turkkuuseen. Haikean ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, varmasti monenlaisia tunteita. Mukavaa lomaviikkoa sinulle myös :)

      Poista
  4. Mukavaa elokuuta sinne ketukolollekkin..:)

    VastaaPoista
  5. Ihana tuo ekan kuvan kirsikka-asetelma.

    VastaaPoista
  6. Herkullisen näköisiä kirsikoita! Toivotan mukavaa lomaviikkoa sulle :)

    VastaaPoista
  7. Voi jehna, omia kirsikoita! Mun on varmaan pakko istuttaa tänä syksynä meillekkin puu. ..tai pari..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja nuo vielä kukkii niin kauniisti alkukesästä :)

      Poista
  8. Kaunis visuaalinen kuva kirsikoista :)

    VastaaPoista
  9. Sinulla on jo satoa ja meidän kirsikoissa on hädin tuskin vielä väriä. Pitäisikin käydä tiirailemassa niitä lähempää.

    Kaikkea hyvää viikonloppuusi :)

    VastaaPoista

Tassunjälki olisi mukava.