Tuossa eilen aamutuimaan lähdimme ostamaan jotain ihan muuta, niin arvatkaas mitä eteeni tupsahti? Kettukarkki kangasta ja aivan ihanaa sellaista! Siis minä ketun omistaja ketunkololla en tietenkään voinut jättää kangasta hankkimatta. Kankaasta oli valmiita verhoja, tyynyliinoja ja tabletteja. Pähkäilyn jälkeen päädyin ostamaan vahakangasta, josta teen meille keittiönpöydän tabletit. Ai että. Sainkin eilen kaksi tehtyä ja tänään teen toiset kaksi. Ompelu keskeytyi kun sain ihanalta ystävältä puhelun ja ekstempore vierailun. Oli viintä, pitsaa, hyvää seuraa ja puolivalmiit tabletit.
Ennen vieraan tuloa kerkesimme touhuamaan pitsat leivinuunin lämpöihin.
Männäviikolla kävin ystäväni luona, joka ei syö juustoa ja hällä oli tarjota pitsaa ilman juustoa. Minä juustohirmu ihmettelin voiko pitsa ilman juustoa olla pitsa ollenkaan. Ja kyllä, kyllä voi :)
Pitsassa oli niin hyvät täytteet, että täytyi tehdä eilen samanmoinen kotonakin. Itselle laitoin hippasen mozzarellaa miehen pitsan jämästä, mutta niin vähän ettei sitä edes lasketa. Muuten täytteenä oli omatekemä tomaattisose, aurinkokuivattu tomaatti, kirsikkatomaatti, oliivi, katkarapu ja basilika. Oikein makujen sinfonia ja hyvä sellainen. Nam.
Kiva vaihtoehto omille pitsoille joihin laitan paljonpaljon juustoa ja lisäksi auraa tai fetaa.
Basilika unohtui kuvasta. Mutta tässä se: oma ensimmäinen juustoton pitsa |
Ukkelin pitsakin oli hyvää. Juuston kanssa ja eri täyttein |
Tuo kangas ON ihanaa..:)
VastaaPoistalöysin juuri sekunti sitten tähän blogiin kun hain googlesta hakusanoin "pizza ilman juustoa". (olin siis juuri äsken käynyt pikkuveljeni kanssa pitsalla ja tietenkin tilasin ilman juustoa (vegaani kun olen) ja nyt kotiin päästyäni rupesin jostakin syystä miettimään että mitäköhän ihmiset ovat noin yleisesti mieltä siitä jos pitsassa ei ole juustoa. onko se suuri tai kauhistuttava asia..?) noh, joka tapauksessa, päädyin klikkaamaan itseni tänne, kun otsikosta luin sanan "kettu" (lempieläimeni!!!!!) ja aika kivan oloisen blogin löysin :--) ja mielipiteen juustottomasta pitsastakin. ..joten joo, oli nyt pakko kertoa tämä taustatarina miten tänne päädyin, mutta sitten kysymykseen: mistä löysit tuon kankaan? ihan todella söpö. tahdon myös! nään jo sieluni silmin tuollaisen tyynyn sänkyni päällä.. :--D
VastaaPoista...tosin saattaahan se olla ettei tuota kangastakaan saa enää mistään, näin vuoden myöhässä kun olen tämän kirjoituksen ajankohtaan nähden.
Poista...tosin saattaahan se olla ettei tuota kangastakaan saa enää mistään, näin vuoden myöhässä kun olen tämän kirjoituksen ajankohtaan nähden.
PoistaHeippa ja kiva kun löysit tänne :) Hauska tarina ja kyllä : juustotonkin pitsa on hyvää. Riippuen toki täytteistä. Kettu on yksi omistakin lempieläimistä. Kangas on ostettu sellaisesta suuremmasta tavaratalosta kuin Kärkkäinen, onko tuttu? Kangas on Vallilan kangasta ja viralliselta nimeltä Karkkipäivä. Varmastikin löytyy jostain muustakin kaupasta kuin josta itse ostin.
Poista