sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Lasisia kippoja. Lasisia kuppeja.


Nyt sitä on vierailtu Savossa ja palattu jo takaisin Päijät-Hämeeseen. Oli ihana yökylä reissu vanhempien luona, kuin lapsuuden ystävää ja kummipoikaa nähden. Eilen oli kyllä totaalisen kamala sää ajella ja suorastaan pelotti liikenteessä. Kovin oli liukasta, sumuista ja ruuhkaista. Tänään oli jo paljon parempi ajella takaisin. Ikävä kyllä uutisista on tänään saanut kuulla surullisia uutisia liikenteestä.


Vanhempien luota matkaan tarttui muutama tuollainen värillinen lasikippo lisää. Ennestäänkin minulla näitä oli ja nyt on muutama uusi toveri heille. Tai itseasiassa vanha toveri, epäilen  nimittäin tulokkaiden alunperin olleen isotätini. Myös yhden värittiömän kipon nappasin matkaani.


Hei, kukapa muistaa, tai muistaako teistä kukaan näiden nimeä tai suunnitelijaa? Tiedän näiden olevan vanhoja, hyvinkin vanhoja ja joskus muistin suunnittelijankin, mutta nyt pää lyö totaalisen tyhjää. Ellen ihan väärin muista, niin näillä astioilla on ehkä jotain nimekästä arvoa. Ei sillä, että astiota niinkään hankkisin arvon takia, vaan lähinnä siksi, että tykkään astioista. Astia voi olla kaunis ja rakas on se sitten tarjoushallista, kirpputorilta, kuin arvolasia. Kuitenkin, jos joku muistaa kippojen suunnittelijaa ( suunnitteluaikaa ) niin mielelläni kuulisin myös :)




Rauhallista sunnuntaita kaikille ja hyvää uuden viikon alkua.

5 kommenttia:

  1. Ihanat kipposet! Itse en kyllä osaa sanoa nimeä enkä suunnittelijaa. Mukavaa uutta viikonalkua sinne!

    VastaaPoista
  2. Oliskohan ne Nanny Stilliä? http://www.astiataivas.fi/tuotteet.html?id=22/7587 Kauniita joka tapauksessa.

    VastaaPoista
  3. ♥kauniita kulhoja, erityisesti nuo vihertävät!

    VastaaPoista
  4. Suloisia! Värillinen ja vanha lasi on jotenkin kiehtovaa.

    VastaaPoista

Tassunjälki olisi mukava.