lauantai 4. heinäkuuta 2015

Kesäruokaa, ruokaa kesällä.


Heippa ja terkkuja lauantailta. Aivan ihana hellepäivä : aurinkoa taivaantäydeltä, lämpöä, hyvää mieltä ja ulkoilua aamusta iltaan sakka. 

Ukkeli on ollut aamusta saakka talkoissa ja olen viettänyt ihan koko päivän yksin jo senkin puolesta ja on tehnyt hyvää kyllä. Aurinkoa olen ottanut pitkin päivää ja terassi sekä takapiha on kävelty ristiinrastiin.

Sen pidemmittä puheittä tässä tämän päivän herkku : Uusista potuista tehty perunasalaatti. Suosittelen ehdottomasti. Mukana siis uusia pottuja sopivasti, punasipulia, kevätsipulin vartta, ruohosipulia, tuoretta persiljaa. tuoretta tilliä, tuoretta basilikaa ( omasta maasta kaikki yrtit, jee ), aurajuustoa ja puristettu limen mehu, hippu suolaa ja pippuria. Salaatin kaveriksi kelpasi hyvinkin savustettu lohi ja juomaksi kylmä limukka. Tässä tämmöinen minunlainen hyvinkin suurpiirteienen ohje taas. Minusta mausteet ja maut on kuitenkin sellaisia, että kokeilemalla jokainen oppii sen ittelleen sopivimman.






Pidemmittä puheitta, mukavaa illanjatkoa ja lämpöä toivon jatkuvaan viikonloppuun. 


6 kommenttia:

  1. Näyttääpä hyvälle taas. Oma tekemä perunasalaatti on kyllä herkkua, mutta minä läträän aina kaikki salaatit jollain kastikkeella/majoneesilla :D

    VastaaPoista
  2. Meillä oli eilen se ihana hellepäivä - tänään ei ole ollut ihanuudesta tietoakaan. Kylläpä on herkullisen näköinen salaatti.

    VastaaPoista
  3. Oioi, näyttääpä hyvältä! Tuota täytyy kokeilla. :) On kyllä ollut aivan ihanat säät. Toivottavasti jatkuu.

    VastaaPoista
  4. Perunasalaattia. Totta kai. Itse en ole muistanut koko asiaa tai edes uusia perunoita sitten juhannuksen. Kauppaan siis :D

    VastaaPoista
  5. Perunasalaattia - nam! Näyttää kyllä niin hyvälle, että tuotahan täytyy kokeilla :)

    VastaaPoista

Tassunjälki olisi mukava.