sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Tassutellen keittiössä.


Tänään riitti hetkisen valoa ja ajattelin kuvata meidän keittiötä kokonaisemmin. Kuitenkin kuten monet, monet, monet kerrat aiemmin niin jälleen totesin, että meidän keittiötä on lähes mahdoton kuvata kokonaisuutena. Meillä on iso ja kulmikas keittiö. Keittiön suuruus ei näy kuvissa ja taas kulmikkuus tuottaa haastetta harrastelijakuvaajalle. Niin ja sitten meillä on vielä paljon pieniä yksityiskohtia, joita on helpompi yksityiskohtina kuvata, kuin isona kokonaisuutena. Sain tässä taannoin ehdotuksen, josko ammattilainen tulisi kuvaamaan meidän kotia ja ehkä oikein lehteen asti. Kenties vielä joku kaunis päivä siihen vielä rohkenen. Ennen sitä kuitenkin kaipaan vielä muutamaan kohtaan kohennusta.  Muutenhan ajatus on lämmittävä ja mukava, tottakai. 


Siispä tässäpä meidän keittiötä. Aika karvasta vai mitä :) ? Toisaalta koirat on niin rakkaita ja myöskin linssiluteita, ettei turilaista vain voi olla liikaa kuvia. Kuvataan keittiötä sitten joskus. Joskus sitten.









Mukavaa sunnuntaita kaikille. Minä vietän sen näitten rakkaitteni parissa <3

28 kommenttia:

  1. Ihanat karvaiset kaverit! Kyllä näiden kanssa passaa sunnuntaita vietelläkkin. :) Rentoa päivää!

    VastaaPoista
  2. Voi söpöläiset!
    Ihanat matot ja kivalta näyttää muutenkin karvakorvien taustalla.

    VastaaPoista
  3. Hyviä ilmeitä. Teidän koirat sentään suostuvat poseeraamaan, toisin kuin meidän kissa. Välillä se kyllästyy kyyläävään kameraan niin, että kääntää pyllynsä kohti kameraa :D

    Onpas piristävät nuo matot. Sopivat kivasti yksinkertaisen valkoisen keittiön pariksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo on kyllä jopa linssiluteita :) Aadolfilla vakava ja niin keskittynyt ilme. Annu keimailee kaikkiin suuntiin.

      Meillä on keittiön kaapit ja tasot valkoisia sekä osa seinistä. Väriä on paljonkin sitten muussa, mutta tuo valkoisuus korostaa keittiön kokoa ja toisaalta, jos olisi tummia pintoja saisi helposti huoneen pimeäksi. Meillä kun on tämä 50-luvun torppa ja sen ajan mukaiset suht matalat huoneet.

      Poista
  4. Hauskaa - minäkin vietin keittiössä kameran kanssa kunnon tovin - ja omin silmin sitä ei kyllä neä kuin vikoja..! Annan vain rohkeasti tulla ammattikuvaajan asialle - sinulla on tosi kiva keittiö- persoonallinen ja kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin kurkkimassa jo sinun keittiötä :) Kiitos kehuista. Kovasti tykätään kodista itsekin, mutta mietityttää oman nimen ja kasvojen näkyminen jutussa, mikä ilmeisesti oli toivottavaa..

      Poista
    2. Minulla on siitä kokemusta ja tiedän tunteesi --- mutta suosittelen. Rohkea rokan syö tai jotain ;)

      Poista
  5. Kyllä on sympaattiset koirakaverukset :) Ihanat ovat myös nuo keittiösi räsymatot. Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
  6. Keittiösi on ihanan värikäs ja erilainen. Ei kun kuvaaja paikalle!
    Harrastelijakuvaajan arki on tuskaista: ottaisin mielelläni meidän tulevasta wc remppakohteesta kuvia, mutta ei tällä järkkärillä pääse tarpeeksi kauas niin että kuva on tarkka... Tarttis lisäputkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Minä kun en osaa edes hyödyntää kameraa niin hyvin kun omaa kameraa ehkä voisi. Omaan käyttöön toki passaa hyvin, mutta jotkut kohteet ei kyllä sitten niin millään onnistu kuvissa. Kuten juurikin koko keittiö.

      Poista
  7. Samaa mieltä, kuvaaja vaan paikalle! Voi kun ihania söpöläisiä karvaturreja. Rapsutuksia heille.

    VastaaPoista
  8. Kuvia vaan kehiin :) Itsekkin sain pyynnön syksyllä, vastasin että olemme tavallinen perhe tavalliessa talossa, ei meillä ole mitään kiinnostavaa. Niin ja asumme ihan korvessakin. Annoin varmasti todella mielenkiintoisen kuvan itsestäni :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana :') Remontin takia ehkä voisinkin lähteä mukaan ja miksei sisustuksenkin, jos joku haluaa kuvata. Oma nimi samassa yhteydessä ei niinkään tunnun oleelliselta. Tuumitaan :)

      Poista
  9. Ihanat koiruudet ja hieno toi vanha opetustaulu <3 Jos teille tulee kuvaaja ja teidän koti pääsee lehteen, mainosta sit sitä juttua, ettei se mene ohi =) Mukavaa alkavaa viikkoa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja ilmottelen josko joskus lähden kuviin mukaan. Tuo ihana taulu on muutes http://moko.fi/ ostettu edullinen juliste. Kiva silti ja vinkki jos joku haluaa kurkistaa :)

      Poista
  10. Voi ei kun ne on söpöjä! Kumpi on se vanhempi :) ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annu eli oikeanpuoleinen pystykorva on vanhempi. Annu on reilu 11 vuotias ja Aadolf on reilu 6v. Ihania tapauksia :)

      Poista
  11. Awww mitä nappisilmiä! Ihan loistavia kuvia koiruuksista :)

    VastaaPoista
  12. No on kyllä niin ihania turilaita molemmat :)

    VastaaPoista
  13. Voi hyvänen aika miten ihanat karvakamut <3 Vastavierailulle tulin käymään ja rakastuin ensisilmäysellä tähän blogiisi. En meinaa malttaa lopettaa lukemista ollenkaan :D

    VastaaPoista

Tassunjälki olisi mukava.