torstai 13. maaliskuuta 2014

Sittenkin siemenpusseille kyllä..

Ja vastahan kirjoittelin etten taida esikasvattaa mitään, niin kuulkaa enkö ollut seuraavana päivänä kaupoilla siementen metästyksellä. No nyt sitten on taas osa kylvetty ja jännityksellä päivittäin seurailen josko sieltä ruukusta joku tupsu nousisi. On se kivaa puuhaa kuiteskin, vaikka edelleenkään en varsinainen puutarhuri ole :) Osan laitoin nyt saunan lattialle itämään ( lattialämmitys ) ja osan istutan vielä hieman lähempänä kesää. Nyt pitäkää peukut. Ja sellanen yrttilava minun on ehdottomasti saatava kesäksi. Meidän piha on niin vaiheessa, etten välttämättä tänä vuonna edes kunnon kasvimaata vielä saa. On terassin tekoa ja pihan aitaamista. Viime kesä meni varsinaisena työleirinä ajoittain talon kanssa ja nyt ehdottomasti on otettava rauhallisemmin rehkimisten suhteen. Eipä tässä toivottavasti ole kiire suuntaan tai toiseen.



Niin ja kattokaas mitä tänään napsin mukaani ojanpientareelta. Tulihan kuvattua samalla tuokin pöytä taas miljoonannen kerran ( talon alkuperäinen saunan vanha jakkara ). Tuo on minun yksi lempihuonekaluja meillä, ehdottomasti. Kuvissa mukana myös meidän rakas kettu.




Täällä kaikki hyvin. Pupukin oma itsensä hiljalleen. Antibiootit sai vielä, niin josko töpöhännänkin suhteen yhteinen taival vielä taittuisi <3

Mukavaa viikon jatkoa blogissa pistäytyjät. On aina ihana kun joku on jättänyt jonkun sanan tai huomata uuden lukijan löytäneen tänne. Minun pieneen blogiin. Oon ihan otettu joka ikinen kerta <3

3 kommenttia:

  1. Kiitos, tykkään tuosta paljon. Meillä on myös isompi pöytänä ulkona :)

    VastaaPoista
  2. On todella kiva idea pöydäksi ja onpa herkku tuo vaakasi. :)

    VastaaPoista

Tassunjälki olisi mukava.