Siivouspäivä, tuo kadut, kujat ja puistot täyttävä kirpputoritapahtuma on nyt takanapäin. Olin ensimmäistä kertaa tapahtumassa myymässä ja hyvin mielin palanneena. Säätä olen seurannut pitkin viikkoa ja edelleen aamulla luvattiin vettä päiväksi, mutta pakkasin kimpsut kasaan ja suuntasin kampsuineni puistoon myymään. Tavaroita otin aiottua vähemmän ja kamerankin jätin mukaan harmauden ja luvatun sateen vuoksi. Ystäväin liittyi puistossa seuraani ja ihan mukavasti saatiin tavaraa eteenpäinkin ja uskomatonta, mutta totta : itse en ostanut mitään ja todellakin hyvä nyt näin. Aion ehdottomasti kesän aikana lähteä myyjäksi ulkotapahtumiin uudestaan.
Kirpparoinnin jälkeen kotona itsetehtyjä hampurilaisia, koirakamuja ja loppuilta vapaata. Viikon päästä sitten valmistaudutaan reissuun ja lähtöön Pärnuun. Kylpyjää, vahaa kaupunkia ja hemmottelua. Odotan.
Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille jotka tänne joudatte ja ps : olen liittynyt Ketunkololla blogilla nyt myös facebookkiin ja blogipolkuun. Kurkkaa jos siltä tuntuu :)
Kiva päivä varmasti myös myyjän ominaisuudessa. Helsingissä oli kiva tunnelma ja mukavia kohtaamisia mukavien myyjien kanssa. Mukava päivä oli minullakin ostajana :)
VastaaPoistaKulostaa hyvälle päivälle. Ja nuo hampparit... Nam...
VastaaPoistaTäällä ei kyllä kadut ja kujat täyttyneet. Kävin muutaman myyntipaikan katsomassa joista toiseen oli ilmaantunut yksi myyjä ja toiseen ei ollut kukaan tullut paikalle. Sää taisi säikäyttää myyjät, vaikka lopulta päivä olikin ihan kaunis, tosin aika tuulinen.
VastaaPoistaMukavan rennoilta kuulostavat viikonlopun touhut!
VastaaPoistaHyvä juttu, että tapahtuma oli onnistunut :) Milloinkahan minä saisin aikaiseksi kaupata noita omia tavaroitani?
Olin ihan pettynyt, kun en löytänyt meiltä yhtään ylimääräistä pihakirppistä. Tosin paikallinen sanomalehti ei tule enää, joten en ilmoituksia siinä nähnyt, mutta netistä googlailin ja kurvailin autolla sillä silmällä mahdolliset paikat - eikä mitään. Mutta onnittelut sinne myynnistä :) Meillä oli ihan tavallinen kirppiskoppi jälleen viikon ja tänään kävin tyhjentämässä - joka kerta mietin aloittaessa, että nyt vien jäljelle jääneet kierrätykseen - vaan enhän taaskaan raaski. Onneksi myyntiäkin oli :D
VastaaPoistaMinäkään en löytänyt täältä mitään infoa kirppispaikoista, ja sitten tuli hirveä myrskykin, joten siivouspäivä jäi kyllä väliin. Nuo purilaiset saa nälän aikaan, vaikka ihan just söinkin... ;)
VastaaPoista