sunnuntai 10. elokuuta 2014

Sunnuntaina

Tänään sunnuntaina kävin kylillä ja kirpuilla. Kyliltä löysin mukavan arkimekon, kirpuilta poikkeuksellisesti  saavuin kotiin tyhjin käsin. Kaupasta mukaan tarttui myös perjantaina ilmestynyt Apulanta, kaikki yhdestä pahasta-kirja. Vaikken tuota yhtyettä nykyään oikeastaan edes kuuntele, niin edelleen se on ihan mukava kokoonpano minusta ja ollut joskus nuoruudessa itselle aika isokin juttu. Luin kirjasta muutaman mielenkiintoisen kuvauksen ja näin päädyin hankkimaan sen myös itselle. 

Samettikukat ja tillit on minun omin kätösin kasvattamat ja meidän kasvimaalta napatut.

Korvikset tein tänään viinipullon korkeista. Tulikin ihan tosi hauskat ja minulle sopivat. Pidän isoista korviksista, erityisesti tuollaisista leveistä ja nämäpä olikin oikein näpsäkät omaan käyttöön :) Ehkä joku kaunis päivä kuvaan ne omissakin korvissa.

 
                                     

Nyt hetkeksi kirjan pariin ja kohtahan tässä maate joutaa. 

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille <3

7 kommenttia:

  1. Onpas hauskat korvikset! Ihana kimppu, kiva sunnuntaifiilis kuvissa!

    VastaaPoista
  2. Kohta saapuva syksy on minulle mieluinen vuodenaika vahvoine väreineen ja pimenevine iltoineen. Mukavaa työviikkoa!

    VastaaPoista
  3. Onpas houkutteleva sävymaailma näissä kuvissa. Upea maljakko ja korviksetkin kelpaisivat! :)

    VastaaPoista
  4. Niin syksyinen kippu...värienkin puolesta...tykkään!

    VastaaPoista
  5. Näistä kuvista tuli syksyinen olo. Ihana vuodenaika on alkamassa, yksi parhaista.

    Minullakin Apulanta kuului elämään silloin joskus. Ehkä pitää tuo itsekin lukea.

    VastaaPoista
  6. Kauniit, tunnelmalliset kuvat <3 syksy!

    VastaaPoista
  7. Kiitos kauniista kommenteista. Syksy on kyllä aivan ihana ja tunnelmallinen vuodenaika. Rakastan iltoja villasukissa kynttilöiden äärellä ja syksyn värejä.

    VastaaPoista

Tassunjälki olisi mukava.