sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Kohti uutta viikkoa..

Viimeinen viikko ennen lomaa alkaa. Lomaa on todella odotettu ja loman tarpeessa olen. Stressaava tekijä tässä on keskiviikon koiran korvakontrolli. Annu on alkanut taas eilisestä lähtien heiluttamaan ja ravistamaan päätään, mikä on merkki tulehduksesta. Huokaus. Korvatippoja laitetaan edelleen 4-5 kertaa päivässä ja silti taas jo oireilee. Mikäli korvassa on edelleen jotain, niin en kertakaikkiaan tiedä miten jatketaan. Annu on aivan masentunut tiputuksista ja niin olen minäkin. Tulee niin apeana ja häntä maassa puhdistuksiin, että sydämeen sattuu. Enemmän kuin mitään toivon keskiviikon tuovan hyviä uutisia, vaikkei niin hyvältä nyt näytä. Loman aloitufiilikset riippuu hyvin pitkältä kontrollista.

Juhannusjuhlat oli ja meni. Perjantaina oltiin meillä ystävien kesken. Meillä oli 15 henkeä ja ihan tosi ihanaa kun saatiin olla ulkona. Muutama pisara tuli illanmitaan, mutta pääsääntösesti sää suosi. Tai suosi ja suosi, mutta ei satanut. Syötiin ja juotiin hyvin, seurusteltiin, tanssaheltiin ja pelailtiin yöhön saakka. Edes kuvia en malttanut ottaa kuin muutaman alussa, niin vei muut touhut mennessään. Aamulla huomattiin, että pihvit, täytetyt sienet, täytetyt tomaatit ja potut unohtui tyystin tehdä. Aika vei niin mukanaan, mutta olipa sitten eilenkin keskenään vielä hyvät ruuat laittaa. Vettä tosi tuli taukoamatta koko päivän, niin tehtiin ruoka sisällä.

 Meillä oli kylässä miehen puolen ystäviä. Tottakai he on niitä jo minullekkin ja useimmilla onkin tyttöset mukana ja näin ollen minulle läheisempiä, kuin ukkelille. Helpompi aina vain kirjoittaa/sanoa kumman puolen tuttuja, jos muille puhuu. Olenkin huomannut tosi pitkään, tai ehkä jo aina, että tykkään, kun on eri porukoita missä olla. Kiva tehdä toisten kanssa toisia asioita ja toiste kanssa toisia :)





Nyt koirat kainaloon <3 Moikka ja mukavaa viikkoa, toivottavasti myös lämpimämpää viikkoa.

-Miia

4 kommenttia:

  1. Harmitus tuo koiran korva! Toivottavasti saadaan kuntoon ennen lomailua. Minulle on liiankin tuttua tuo loman aloitus eläinlääkärin vastaanotolta. Viivi vielä terve, mutta viikossa ehtii tapahtua. Koira kehittelee aina jonkin vaivan kun loma alkaa :( Mukavaa vikaa työviikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että meillä huomenna saadaan hyviä uutisia ja toivotaan, että teilläkään ei edes aleta sairastamaan. Mukavaa työviikkoa myös sinulle :)

      Poista
  2. Toivottavasti koiruli korva paranee pian...:)

    VastaaPoista

Tassunjälki olisi mukava.