Oijoi, se on sellainen viikonloppu, kun iso osa ajasta menee niistämiseen ja aivasteluun. Töihin paluun myötä olen saanut flunssan jos toisen kiertäessäni useampaa päiväkotia ja useita ryhmiä. Minulla on säännöllinen työ, johon kuuluu kolme eri paikkaa ja toistaseksi pärskähtelyt tarttuu helpostikkin. Kun väkeä on paljon ja pöpöjä varmasti triljoona kertaa vielä enemmän niin ei tuo ihme ole. Tsiuhhh.
Eilen tehtiin jonkunverran pihahommia kuitenkin ja syötiin hyvin. Tänään sohvan pohjalla lukemista ja csi:n mysteerejä. Hehee, tuo sarja on ihan koukuttava ja liekkö meillä kohta jo kaikki tuotantokaudet onkin..
Mies lupasi juurikin tehdä minulle mustikkavohveleita ja sitten katsotaan elokuva. Menee tämä toisinaan näinkin ;) :)
Huomennahan oon tietysti terve kun pukki. Tunnollinen työntekijä sairastaa viikonloppuna, vai miten vanha sanonta sanoo.
Aamulla oli valkoinen maa, en tykkää. Päivän mittaan lumi on sulanut kuitenkin pois. Pian on pääsiäisen vapaat ja vapun vapaat. Silloin aion olla terve ja toivottavasti lumikin on kaukainen muisto vain.
Mukavaa sunnuntain jatkoa kaikille! Ja jos minulta kysytään, niin oi voi rakas aurinko, olet enemmän kuin tervetullut uuteen viikkoon, mikäli olet tullaksesi.
Parenemisia sinne! Välillä on ihana vaan huiliakin ja katsoa telkkua luvan kanssa :)
VastaaPoistaJa mukavat on näkymät telkun ymärilläkin siellä :) Ihanan kodikasta!
Kiitos kehuista ja parannuttukkin on :)
PoistaKyllä tuossa passaa pötkötellä! Toipumisia!
VastaaPoistaKiitos, toivuttu on :)
PoistaYleensä minäkin sairastan viikonloppuisin tai lomilla. Töistä ei helpolla olla poissa. Onneksi olen ollut viimeaikoina terveenä. Kai sitä tässä on kehittynyt rautainen vastustuskyky kun lasten kanssa tekee töitä. ja kaikenlaisia tauteja on jatkuvasti tarjolla.
VastaaPoistaSunnuntaita on täälläkin vietetty varsin verkkaisesti, kiitos sateen. Mukavaa alkavaa viikkoa sinne!
Kyllä sitä monet taudit ohittaakun kun lasten kanssa työskentelee, tarjolla kun oisi yhtä ja toista. Itsellä uusia paikkoja nyt niin hieman herkemmin tuntuu toistaiseksi tarttuvan.
PoistaOikein pikaista paranemista:) nam mustikkavohveleita!
VastaaPoistaHurjan värisiä vohveleita, mutta oikein hyviä :)
PoistaTulin vaan kertomaan, että löysin tieni tänne jonkin toisen blogin kautta ja koukkuun jäin aivan täysin. Sait juuri ihanaan blogiisi uuden lukijan :)
VastaaPoistaOooo, kylläpä lämmitti. Kiitos paljon ja tervetuloa :)
Poista