torstai 5. joulukuuta 2013

Heippa

Olihan päivällä pituutta. Nyt viimein kotona sohvan pohjalla.

Tänään olin koulussa toiseksi viimeistä päivää ikinä ja sitten luokkalaisen ystävän kanssa kylillä käytiin. Jos ja kun ei mitään muuta jää ikävä koulusta niin osaa ihmisistä jää ja erityisesti meidän pitkiä ruokataukoja. Onneksi ihmisiä voi nähdä jatkossakin vaikka samalla luokalla ei enää ollakkaan. Kesällä pidettiin luokkakokous vanhan luokan kanssa, tai siis osan kanssa ja ai miten meillä olikin mukavaa. Nykyisten kanssa ollaan jo sovittu, että pidetään joka vuosi halloween juhlat yhdessä.

Kaupungilla oli muutama muukin. Osasyynä varmasti veronpalautukset ja osana Joulukuu. Hu, ei tarvitse taas hetkeen mennäkkään. Ainakaan näin ruuhka aikaan. Sain mm kehykset viimein ihanaan julisteeseen. Juliste tulee keittiöön. Juliste Mokosta http://www.moko.fi/





Huomenna päivä kotia puunaten ja illemmalla saan kylään ihania naisia :) Itsenäisyyspäivän viettoa linnanjuhlien, hyvien ruokien, juomien ja seuran kanssa. On syytä juhlaan : itsellä loppuu koulu, ystävällä alkaa. Niin ja samainen ihminen muuttaa Helsinkiin seuraavalla viikolla. Hieman haikeaa, mutta onnellinen toisen puolesta. Ja jos jotain olen oppinut niin sen ettei ystävyydet mihinkään katoa, jos niiden on tarkoitus jatkua. Vaikka välimatka olisi mitä! Useampi ystävä asuu eri kaupungissa, ja muutamat heistä niitä kaikkein rakkaimpia. Eikä ole mitään syytä epäillä etteikö nuo suhteet kantaisi tästäkin eteenpäin. Hei vaan  te <3

Tunnelmallista ja leppoisaa huomista itsenäisyyspäivää kaikille!

2 kommenttia:

  1. Onnea koulun loppumisen johdosta!!!! Nyt oot ansainnu lepohetken, nauti viikonlopusta!! Ei ikuisuus ei vuodetkaan;)

    VastaaPoista

Tassunjälki olisi mukava.