sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Koira ja korvakorut


Lunta tulvillaan.. Niin tulee taas lunta taivaan täydeltä, kun muutaman edellisen päivän on satanut vettä ja edelliset lumet on sulanut edes vähän. Ulkona ja sisällä on suorastaan uinuva tunnelma. Tulin juurikin päiväsaunasta ja sen lisäksi tänne ei muuta kuulukaan, kuin nukkuvia karvatassuja (erityisesti mummu koira on ihan puhki )












Mukavaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa kaikille. Itse taidan kipasta kaupan kautta vielä iltaherkkuja..

lauantai 21. helmikuuta 2015

Loman tunnuissa..


Talviloma, talvi, talvi, talviloma <3 Loma se on minilomakin ja sitä vietetään keskiviikkoon saakka. Myöhäisiä aamuja, kotona hissunkissun oloa ja Helsingissä ystävän luona pyörähdys. Tämä päivä onkin mennyt aikamoisella tohinalla ja aikatauluttaen. Päivään on mahtunut kuitenkin myös hyvää ruokaa, kuin hyvää mieltä. Loppuiltaa kohden tahti hiljenee ja on tietoisesti hyvinkin hidas tiistaihin asti.







Mukavaa : nyt on muutama päivä aikaa roikkua blogeissakin enemmän, joten kuullaampa taas :)

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Iltavuoron iloista..


Tuossa suurpiirtein kuukausi sitten aloin tekemään erilaista vuoroa. Vuoroihin kuuluu hyvinkin aikaiset aamut ja hyvinkin pitkät illat, sekä kaikkea siltä väliltä. Toistaiseksi ei ole tiedossa kuinka kauan vuorot jatkuu ja toistaiseksi on myös vaihtelevat mielepiteet vaihtuvista vuoroista. 

Hiljalleen näistä löytää myös hyviä puolia ja yksi niistä puolista näkyi tänä aamuna. Piiitkä lenkki koirien kanssa metsässä ja lammella. Pitkä ja monipuolisempi aamupala ( Sunnuntain viimeisiä pullia myöten ) kuin normaalisti. Mukavaa on myös se, ettei tarvitse minuuttiakatauluttaa aamuansa.

Koirat on ihan töttöröö ulkoilun jäljiltä ja tyytyväinen tuhina kuuluu vierssä. Vieressä ja SOHVALLA. Tässä joku aika sitten kirjoittelinkin ettei koirat tulisi sohvalle enää ja kuinkas siinä kävikään : Muutama päivä koiratonta sohvaa katseltiin, mutta niin ne röllykät siinä taas on. Ystävät.







Mukavaa Keskiviikkoa kaikille täällä pistäytyville ja palataan taas :)

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Maailman sinisin taivas, maailman puhtaimmat veet..


Maailman sinisin taivas, maailman puhtaimmat veet. Minne katseesi käännät, minne ikinä meet..

Tänään on varmasti maailman kaunein talvipäivä. Olen onnesta ihmeissään, kuljen hypellen eteenpäin. Heti aamulla pakattiin koirat autoon ja ajettiin Lahden ihanimpaan paikkaa heti kodin ja metsän jälkeen : Satamaan. Satamassa ja jäällä vierähti muutama tunti. Ei ole edes sanoja millä kuvailisin säätä ja tunnelmaa. Toivottavasti kuvat edes vähän puhuu puolestaan.










Kesken kuvien lataamisenkin lähdin pihalle. Nyt syömään ja ehdottomasti takaisin ulos. Eilisestä suunnitelmasta poiketen en näekään ystävää hänen sairastumisen vuoksi, mutta siitäkin viis : tänään ei harmita mikään. Treffata ehtii myöhemminkin :)

Loppuva talvi ja alkava KEVÄT : Ihmisen parasta aikaa. Tai itse olen ainakin nini ihastunut taas <3 Ei sanoja, ei sanoja.

lauantai 14. helmikuuta 2015

Olohuoneen uutukainen ja ajatuksia ystävyydestä


Ystävänpäivänä 2015 meille saapui uusi olohuoneen matto. Pidemmän aikaa olen kyllästellyt olohuoneen punaista mattoa ja tänään matto päätyi varastoon, josta päätyy joku kaunis päivä jonkun toisen iloksi. 

Blogeissa olen nähnyt jonkunverran mustavalkoisia mattoja ja jossain vaiheesssa tuli ehkäpä joku ähkykin mustavalkeista matoista : meille ei ainakaan tule. Tulipa kuitenkin. Viime aikoina olen ajatellut, että oikeastaan nuo matot on aika mukavia ja kun tänään tuon hankin, niin tykästyinkin kovasti. Omaan makuun olohuone raikastui vanhan karvamaton jälkeen.






Ystävänpäivänä maton lisäksi olen miettinyt myös niitä oikeita, rakkaita ja niin tärkeitä ystäviä. Casa-X:n Enne kirjoitti mitä mainioimman ja osuvimman tekstin omista ajatuksistaan ja ystävistään. Nämä Ennen ajatukset oli kuin suoraan omista mietteistä :

 " Tutustun ihmisiin helposti, mutta minulla on vain muutama luottoystävä...Toisien kanssa tiedän ja luotan, ettei se ystävyys mihinkään häviä vaikka nähtäisiinkin vaan kerran puolessa vuodessa. Olen hieman sosiaalinen erakko ja joskus vaan väsyn nopeasti ihmisten seurassa, seurasta tai sen laadusta riippumatta. Uppoudun usein sisäiseen maailmaani, jonne moni pääsee kurkistamaan vain ovensuulta. Olen hyvin herkkä omasta ajastani ja tilastani, rakastan möllöttää yksin kotona omien ajatuksieni ja puuhieni parissa. Puhelimessa puhun vain pakon edestä, en kuulumisia kyselläkseni. (Tämän ystäväni varmaan hyvin tietävätkin eivätkä soittele turhaan :D) Enkä todellakaan ole se tyyppi, joka lähtee töiden jälkeen vaan kahville ihan huvin vuoksi...Vierastan "best friend"-ajattelua, minulle jokainen ystävistäni on omalla erityisellä ja uniikilla tavallaan rakas. Tai no, ehkä yksi on ylitse muiden. Hänen kanssaan jaan myös vuoteeni, asuntolainani ja koirani. "

Kiitos Enne sinulle tuosta tekstistä. Tuossa on kaikki niin hyvin tiivistettynä, ettei minulla ole paljoa lisättävää. Ehkä voisin mainita vielä siitä, kuinka joskus aikaisemmin perustelin kierrellen hyvän päivän tutuille tms tuttaville miksen lähde kahville, sinne, tänne tai tuonne tapaamiseen. Nykyään sanon herkästikkin, että viihdyn niin hyvin kotona ja omissa oloissa ja ne joiden kanssa olen ystävä niin heitä tietysti näen. On välissä sitten viikko, kukausi tai puoli vuotta.  On aivan ihania tuttavia ja moikkaustuttuja, mutta kalenterikädessä en vapaa-ajalle ehdoin tahdoin yritä heidän kanssa tapaamisia sopia.

Huomenna minulla on ystävän kanssa ystävänpäivän tapaaminen. Kyllä noin kauniin asian ja ystävänpäivän suo olla joka päivä. On virallinen ystävänpäivä tai ei. 

Mukavaa iltaa kaikille ja terveisiä teille blogiystävät. Minä otan namupussin kainaloon ja toiseen kainaloon karvakuonot, kamuista yhdet uskollisimmat <3

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Niin pienen hetken aurinko on kullan keltainen..


Minä tyttö se pistin siivoten keittiön tänään. Joillekin varmastikkin sunnuntaina siivoaminen on ehdoton ei, mutta minusta siivoaminen oli tänään jopa ihan mukavaa. Hiljalleen, omaan tahtiin ilman kiirettä ja musiikki soi taustalla. Pyyhin joka hyllyn, kipon ja kupin. Koska meillä on avohyllyjä ja aika paljonkin astiota esillä niin pölyjen pyyhkiminen ei ole ole huishais noin vain ja nopeasti alta pois.

Siivouksen lomassa ikkunasta kurkki kauan kadoksissa ollut aurinko armas ja kyllä näytti kaikki nätimmältä valon myötä ( mitä nyt ikkunat hurjan pölyisiltä. ) Nopeasti kaivoin kameran esille ja muutaman otoksen kerkesin jonkunlaisessa luonnonvalossa napata.














Aurinko alkoi kurkkaamaan kirjoituksen myötä uudestaan, joten äkkiä kengät jalkaan ja ulos.

Mukavaa sunnuntaitaaaaaaa, nyt täytyy mennä :)

lauantai 7. helmikuuta 2015

Kirppareita sekä sitä sun tätä.


Tänä viikonloppuna minun lauantaihin on kuulunut ja kuuluu ainakin kirpputoreja, värejä, herkkuja ja muutama drinksu. Hampurilaisten sämpylät on pyöräytetty ja siellä ne liinan alla uninuvat ja kohoavat korkeuttaan.

Olen pitänyt tiukempaa linjaa herkuttelun suhteen viikolla ja ai kuinka makoisalta nuo maistuukin kun viikonloppuun saakka päästään. Niin viikonloppu, onneksi on viikonloppu.







Tänään lähti myös postiin arpavoitot, tilatut korvikset ja ilahduta blogin yllätys Kirsikalle. Toivottavasti muut haastetut huomaa, että muisto lähtee sitten eteenpäin, kun itse osaltasi osallistut haasteeseen :)

Mitä teille kuuluu?

Miia

maanantai 2. helmikuuta 2015

Arvonnan voittajat :


Tattattaraaaaa blogini ensimmäinen arvonta on päättynyt. 


Ensimmäisen palkinnon, punaisen finlaysonin tyynyliinan ja keltaiset korvakorut päätyvät blogin pitäjälle Radanvarren ohdakkeita. Löysit uutena blogiini ja toivottavasti tulet arvonnan jälkeenkin.


Toisen palkinnon voittaja on jo aiemmin lukijana ollut Peppi blogista Pikku-ketun puuhamaa. Pepille lähtee keltainen K-kirjain kaulakoru ja pinkkimustat korvakorut.


Kovasti onnea kumpasellekkin. Laitattehan yhteystietonne sähköpostiini ketunkololla@gmail.com


Korut tuntuivat pidetyiltä ja mahdollisesti toisen kerran on uuden arvonnan aika.


Kiitos mielenkiinnosta ja lämpimästi tervetuloa myöhemminkin uudet kuin vanhat lukijat. Mukavaa viikkoa teille kaikille ja pupulta nuuskutuksia.