sunnuntai 30. elokuuta 2015

Piilossa pihassa / terveisiä metsästä

Heippa hei ja terveisiä aamun metsälenkiltä ja terveisiä pihan perukoilta.  Meillä suurinosa pihaa ulottuu rinnetontilla alasviettäen metsänreunaan. Vaikka meillä täällä on naapureita, niin olen hyvinkin kiitollinen tontin rauhasta ja siitä, että naapurin tontti on täysin eri korkeudella kuin meidän tontti. Tontin perukoilla ollessa tuntuu melkein  kuin naapureita ei edes olisi, eikä kadunkaan satunnaiset kulkijat häiritse. 

Toinen tontti meidän vieressä on tyhjä. Tyhjä tontti on lohkottu ja myyty erilleen meidän tontista. Tuolloin tontin osti perhe, jonka piti tontille rakentaa, mutta monen mutkan takia he myyvät tonttia nyt eteenpäin ja ovat myyneet jo aika pitkäänkin. Muuttaessa asennoiduttiin toki siihen, että naapuriin tulee uusi talo joskus, mutta nyt kun projekti on venynyt melkein kolme vuotta, niin hiljalleen ajatus tuntuu kaukaisemmalta ja kaukaisemmalta. Toisaalta taas rahallisesti ei ole minkäänlaista vaihtoehtoa hankkia tuota osaa takaisinkaan, eikä myöskään tarvetta niin suurelle tontille olisi. Edelleen tilaa on varsin riittävästi.

Noniin, ajatus karkaa.. 

Takatontti on suht varjoisa, jonka vuoksi alkukesällä ja kesällä tuolla ei tule vietettyä jatkuvasti aikaa, kun vielä auringosta haluaa kaiken irti. Loppukesästä ja syksyllä tuolla on kuitenkin ihan tosi ihanaa viettää aikaa ja varsinkin nyt kun saatiin asennettua  paviljonki / katos terassin päälle. Enää sadekaan ei haittaa. Tänään kipsuttelin lukemisineni tuonne muutamaksi tunniksi ja napsin samalla muutaman kuvankin. Kanervat keräsin aamulenkillä metsästä. Alinkuva koirien kanssa on otettu vuosi takaperin elokuussa. Tänään metsälenkillä kamera ei ollut mukana.

Kenties saan pikkuisen piilopirtin kuvattua joskus kunnollakin.








Eilinen kirpputori tapahtuma Siivouspäivä meni hyvissä tunnelmissa ja hyvässä säässä myyden ja mukavia ihmisiä tavaten. Viereisiin paikkoihin sattui kaksi mukavaa uutta tuttua ja meillä kolmikolla sujuikin päivä onnistunein tunnelmin. Myös nämä kaksi muuta oli vieraita toisilleen, mutta miten hyvin meillä sujuikin päivä. Ihanaa kun tapaa tuollaisia ihmisiä. Hyvä mieli jäi ja voi kyllä : täällä jo Taas odotetaan seuraavaa Siivouspäivää.

Terveisiä kaikille, mukavaa sunnuntain jatkoa ja kuullaan taas. Täällä herkutellaan pian lasagnella, jossa lasagnelevyt korvataan kesäkurpitsalla. Pitihän tuota hittiä kokeilla. Tuoksu on ainakin niin hyvä.

7 kommenttia:

  1. Kuulostaapa ihanalta "piilopirtiltä" takapihanne :) Siivouspäivä kirppikset on kyllä kivoja. Täälläkin Oulun seudulla oli nyt viikonlopulla sellainen tapahtuma. Kesäkurpitsalasagne on kyllä hyvää, toisin kuin kuvittelin. Tykästyin! Mukavaa sunnuntaipäivän loppua sinne!

    VastaaPoista
  2. Vqnhoissa rintamamiestaloissa on usein upeita pihoja, ihan toista kuin nämä nykytalojen pihapiirit. Kaunit asetelmat. Kiva että siivouspäiväsi oli onnistunut. Itse en ennättänyt ollenkaan ostoksille. Toisaala hyvä niin kun tavaraa tursuaa kaapeissa liiankin kanssa. Mukavaa uutta työviikkoa sinne!

    VastaaPoista
  3. ♥Olipa kivoja kuulumisia! Hauskaa, että bambi löysi perille :)♥

    VastaaPoista
  4. Voi että määki ootan, et pääsee ripottelemaan lyhtyjä pitkin pihapiiriä :) Mietin samansuuntaisia meidän tontista, vaikka ollaankin ihan ison tien vieressä, niin meillä on vaan yksi naapuri ja muuten ollaan tosi suojassa, saa nauttia omasta rauhasta :)

    VastaaPoista
  5. Oo, mukavan näköisiä tunnelmia ja eloilua sullakin täällä :) ihanaa uutta viikkoa ketunkololle!

    VastaaPoista
  6. Kuulostaa ihanalle ♡ Mä itse pidän siitä, että omassa pihassa saa olla rauhassa. Me asutaan keskellä asuinaluetta, mutta korkeat orapihlaja-aidat takaa sen ettei meidän pihaan näy tieltä =)

    VastaaPoista

Tassunjälki olisi mukava.